EU-parlamentti tuimana USA:lle – Effi riemuitsee

Kirsi Salovaara/Taloussanomat
EU-parlamentti tuimana USA:lle – Effi riemuitsee
Ville Oksanen toivoo avoimuutta Acta-sopimuksen valmisteluun.
Electronic Frontier Finland ry iloitsee Euroopan parlamentin päätöksestä jättää Yhdysvallat vaille eurooppalaisten maksutietoja. Yhdistys pitää päätöstä tärkeänä voittona kansalaisoikeuksille.
Tuomas Linnake
11.2.2010 16:28
Kommentit 6

EU-parlamentti torjui torstaina niin sanotun Swift-sopimuksen. Se olisi päästänyt Yhdysvallat laajasti käsiksi eurooppalaisten maksutietoihin.

– Ei vain yksittäisiin, tarkasti rajattuihin tietoihin, vaan massiivisiin tietomääriin, ilman mitään kunnollisia oikaisumekanismeja, vastavuoroisuudesta puhumattakaan, arvioi Effin hallituksen puheenjohtaja Tapani Tarvainen tiedotteessa.

Effi on perustettu puolustamaan suomalaisten sähköisiä oikeuksia.

Kaapin
paikka

Effi soisi Swift-sopimuksen neuvotelleen EU:n ministerineuvoston nyt oppivan, että salamyhkäiset kerrotaan-vasta-kun-on-valmista -prosessit eivät käy päinsä. Euroopan parlamentti ei ole saanut nähdä valmisteltavaa Acta-kauppasopimusta, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia EU:n jäsenmaiden tekijänoikeuslakeihin.

– Tällä on varmasti vaikutusta Acta-sopimuksen sisältöön, ennustaa Effin hallituksen jäsen Ville Oksanen.

Kysyttäessä hän tarkentaa, että kynnys Actan hylkäämiselle painunee melko alas, jos Euroopan komissio onnistuu suututtamaan ihmiset etukäteen. Onko siis odotettavissa, että Actan sopimusteksti tuodaan ajoissa parlamentin nähtäväksi?

– Ihmettelisin, jos näin ei käy. Tässä on aika vahvat merkit siitä, että parlamentti aikoo näyttää kaapin paikan sekä komissiolle että ministerineuvostolle, Oksanen sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenEffi lobbaa lakeja nurin (21.5.2010 15:22)
UutinenLex Karpela tulee – taas (5.2.2010 13:17)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Kiitos valaisevasta artikkelista!
www selkoteksti
Huono 3
No nyt Jenkkilä alkaa vaatimaan viisumia EU kansalaisilta, tai siis ESTA jo on viisumi ja kohta maksullinen joten ei väliä. Jenkkilässä saa tavaraa verkossa tilaamalla joten ei sinne tarvitse mennä itse paikanpäälle.
Frama7
Huono 5
Taitaa Ville Oksanen puhua hieman omiaan. Komissio tuo ehdotuksensa Parlamentille normaalin lainsäädäntöprosessin mukaisesti, ei ennemmin eikä myöhemmin. Parlamentti joko hyväksyy, hylkää tai ehdottaa muutosta. Ei Komission kannata tuoda sinne ehdotuksia, jotka eivät mene läpi. Ei kukaan huvikseen turhia papereita kirjoittele...
Jukka
Huono 1
Ei kukaan huvikseen turhia papereita kirjoittele...

Et taida paljoa tietää miten EU toimii
Hieman köyhä tarjoilu
Huono 0
heh, EU taipuu noin kuukauden tai viimeistään kahden sisällä! sillä niin EU on aina tehnyt ja tulee tekemään, se on vähän niinkuin oli neuvostoliiton ja suomen suhde eli me taivuimme AINA.
taivutaan taas yhdessä!
Huono 0
Ei kukaan huvikseen turhia papereita kirjoittele...

Et taida paljoa tietää miten EU toimii

Lainvalmistelu vie vuodesta kahteen. Töitä riittää muutenkin kellon ympäri. Jokainen virkamies, siinä missä muutkin ihmiset, haluavat mielummin käyttää aikansa johonkin tuottavaan. Kukaan ei halua istua toimistolla iltayhdeksään kuukausien ajan kirjoittamassa jotain, jonka mahdollisuudet tulla hyväksytyksi ovat vähäiset.

Itse olen valmistelemassa tällä hetkellä lakiehdotusta, jonka kannatus on hyvä ja sen läpimeno lähes varmaa. Silti olen alusta lähtien ollut tiiviissä yhteydessä sekä teollisuuden, jäsenmaiden edustajien, Neuvoston että EU:n Parlamentin jäsenten varmistaakseni, että ehdotus tulee hyväksyttävissä olevaan muotoon.

Luonnollisesti on ehdotuksia, joista voi olettaa etukäteen, että Parlamentti tulee vastustamaan niitä. Ei Komissio niitä huvikseen tee vaan jäsenvaltiot ovat sen velvoittaneet tekemään tälläisen aloitteen. Tällöinkin ehdotus tietysti kirjoitetaan mahdollisimman hyvin. Hylätyksi tullut ehdotuskin on hyödyllinen, koska sillä pystytään mittaamaan Parlamentin kanta johonkin asiaan, esim. pankkitietojen jakamiseen EU:n ulkopuolelle. Mutta kuten sanoin, ei sellaisen kirjoittamien ole hirveän motivoivaa.

Komission virkamiehille ei muuten makseta ylitöistä. Lakiehdotusta valmisteltaessa ylityötunteja tulee usein satoja. Hylätty ehdotus on virkamiehelle hiukan kuin hylätty julkaisu kirjailijalle.
Jukka
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949