Uusi Chrome: Vähemmän aukkoja, paljon lisäosia

Uusi Chrome: Vähemmän aukkoja, paljon lisäosia
Google julkaisi nettiselaimestaan uuden version, joka paikkaa kolmetoista haavoittuvuutta ja tuo saataville lisäosia tulemaan surffausta.
Tuomas Linnake
26.1.2010 14:43
Kommentit 18

Vain Windowsille julkaistu Chrome 4.0 -selain on puhdistettu kolmestatoista edeltävän version haavoittuvuudesta. Suomen tietoturvayksikkö Cert-fi:n mukaan osa aukoista on kriittisiä. Ne liittyvät muun muassa muistin ja kuvatiedostojen käsittelyyn.

Google salaa haavoittuvuuksien yksityiskohtia siihen saakka, että suurin osa Chromen käyttäjistä on päivittänyt ohjelmansa uuteen versioon.

Google toitottaa suureen ääneen nelosversion myötä esiteltyjä lisäosia nimeltä extensions. Saatavilla on tällä hetkellä 1500 kehittäjien tekemää pikkusovellusta, jotka pyrkivät eri tavoin hyödyttämään Chromen käyttäjää.

Mac- ja Linux-käyttäjät joutuivat odottamaan Chromea pitkään ja saivat testiversion joulukuussa. Tuki lisäosille uupuu vielä pitkälti.

Lisää Aiheesta
UutinenUusi Chrome, uusi nopeus (5.5.2010 09:47)
UutinenFirefox 3.6 lupaa lisää vauhtia (22.1.2010 12:04)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Hell. Yeah. Tämä toimii.
2 fast 4 u
Jokos siihen saa mainostenesto-ohjelman?

Mikään muu ei kiinnosta.
Mie
Huono 0
Jokos siihen saa mainostenesto-ohjelman?

Mikään muu ei kiinnosta.

adblock löytyy... ollu jo tovin :P
googletin quoten
Huono 1
Jokos siihen saa mainostenesto-ohjelman?

Mikään muu ei kiinnosta.

Aika pitkään siihen on sen saanut...

esim. https://chrome.google.com/extensions
sdf
Chromen "jo tovin" olemassa ollut adblock on visuaalinen turhake - sama kaista ja sama aika kuitenkin kuluu mainosten lataamiseen, koska sitä ei Firefoxin ABP:n tavoin estetä.
Huono 0
Chromen "jo tovin" olemassa ollut adblock on visuaalinen turhake - sama kaista ja sama aika kuitenkin kuluu mainosten lataamiseen, koska sitä ei Firefoxin ABP:n tavoin estetä.

Juuh.. toimii lähinnä piilottajana, kun kuitenkin ensin lataa elementit, ja sitten piilottaa ne... ainakin flashien kohdalla näin =P
HuuHaa
Huono 0
Hell. Yeah. Tämä toimii.

Jep jep..
Ainoo tökkäsy ollu PayPallin kanssa/ siis sivuston jolta piti hoitaa hommat

Joku tutkija mainitsi myös Chromen toimivan jonkinasteisessa hiekkalaatikossa
2 Fast 2 Hack..
Huono 0
Juuh.. toimii lähinnä piilottajana, kun kuitenkin ensin lataa elementit, ja sitten piilottaa ne... ainakin flashien kohdalla näin =P

Täysin älytöntä moinen...
Ei järkee oo
Huono 0
Chrome osaa näyttää Youtuben HTML5:llä ilman Flash-oksennusta. Se on hienoa!
Eli oliko se se reikäinen versio, jota viranomaiset suosittelivat asennettavaksi tietoturvallisista syistä?

Suosittelen, että pysyt vielä toistaiseksi tutussa ja 'turvallisessa' IE:ssä kunnes olemme lukeneet kaikki sähköpostisi.

Sitä paitsi Chrome saattaa olla sinulle liian nopea.
Chromium
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949