Kiina kiistää osallistuneensa Google-hyökkäykseen
Kiinan teollisuus- ja informaatioteknologiaministeriön edustaja sanoi uutistoimisto Xinhualle, että syytökset Kiinaa vastaan ovat vailla pohjaa ja tähtäävät ainoastaan maan mustamaalaamiseen.
Lausunto seurasi Yhdysvaltojen ilmoitusta, jonka mukaan presidentti Barack Obama on huolestunut väitteistä, joiden mukaan Google on joutunut verkkohyökkäysten kohteeksi Kiinassa.
Hakukonejätti Google ilmoitti muutamia viikkoja sitten, että se lopettaa hakutulostensa sensuroinnin Kiinassa jouduttuaan verkkohyökkäyksen kohteeksi joulukuussa. Yhtiön mukaan hyökkäyksistä vastasivat kiinalaiset.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton korosti viime viikolla pitämässään puheessaan internetin avoimuuden merkitystä. Clinton kannusti yhdysvaltalaisia yhtiöitä taistelemaan sensuuria vastaan kaikkialla maailmalla.
































Kommentit (1)