Mieti ennen kuin julkaiset

Matias Mäki
Mieti ennen kuin julkaiset
Internetissä julkaistu materiaali voi tulla vastaan myöhemmin elämässä ja ikävällä tavalla. Seitsemättä Tietoturvapäivää vietetään 9.2.2010 yli 60 maassa ympäri maailman. Pääteema on "Ajattele ennen kuin >klik<".
Tuomas Linnake
20.1.2010 09:30
Kommentit 20

"Ajattele ennen kuin >klik< (Think before you post)" herättelee erityisesti nuoria pohtimaan turvallista ja vastuullista nettikäyttäytymistä.

Viestintävirasto muistuttaa, että tiedon, kuvien ja videoiden julkaisu netissä on oiva mahdollisuus itseilmaisuun. Samalla siitä voi tulla tie vaikeuksiin. Hauskoista juhlista julkaistut kuvat saattavat vuosia myöhemmin vaikuttaa esimerkiksi työnantajan käsitykseen työnhakijasta.

Tiistaina 9. helmikuuta vietettävä Tietoturvapäivä – ja Suomessa vietettävä Tietoturvaviikko – pyrkivät antamaan lapsille ja nuorille eväitä omasta verkkoidentiteetistä huolehtimiseen. Ei sovi myöskään unohtaa, että muilla on oikeus olla esiintymättä verkossa sellaisissa kuvissa tai yhteyksissä, joissa he eivät halua.

Laskeeko yksityisyyden
arvostus?

Kysymys on ajankohtainen kansainvälisesti. Brittiläinen asiantuntija esitti hiljattain pelkonsa, että huoleton tietojen levittely netissä voi johtaa yksityisyyden määrittelyn muuttumiseen läpi yhteiskunnan. Jopa niin, että esimerkiksi juhlakuvien luvatonta levittelyä internetissä ei ennen pitkää enää pidetä merkittävänä yksityisyyden loukkauksena.

EU:n rahoittamaan Insafe-verkostoon kuuluvat 27 kansallista Tietoturvapäivä-hanketta Euroopassa ja muualla maailmassa. Ne saattavat yhteen nuoret ja aikuiset paikallisissa, alueellisissa ja virtuaalisissa tapahtumissa pohtiakseen kuvien julkaisua ja viisasta nettikäyttäytymistä. Aiheesta on julkaistu myös lyhyt video kaikilla virallisilla EU-kielillä.

Suomessa Tietoturvaviikon tapahtumiin lukeutuu esimerkiksi Tietotekniikan liiton järjestämä maksuton Nuoret ja Internet -seminaari vanhemmille keskiviikkona 10.2. Tilaisuus on avoin kaikille.

Tiistain Tietoturvapäivänä tapahtumia on eri puolilla Suomea peruskouluissa. Tietoturvapäivä-hanke järjestää kummikoulunsa Hakalan koulun kanssa Hyvinkäällä nettiturvallisuustapahtuman.

Lisää Aiheesta
UutinenHoi maailma: En ole kotona (18.2.2010 16:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (20)

Huono 0
Toivottavasti tietoturvapäivänä suositellaan välttämään Windowsin käyttämistä.
Deb
Toivottavasti tietoturvapäivänä suositellaan välttämään Windowsin käyttämistä.

Vaikka kaikki käyttäisivät Linuxia tai Mäkkiä, niin yhtä paljon niitä tulisi välttää. Tietoturva-auukoja on kaikissa. Esityisesti Applen oheisohjelmissa, kuten Quicktime, on ollut aivan liikaa aukkoja.
Toivottavasti tietoturvapäivänä suositellaan välttämään Windowsin käyttämistä.

Mikäli sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi on windows joissain tilanteissa ainoa vaihtoehto. Joten sormet sauhuamaan vastaavan järjestelmän kehittämiseksi.
Mikäli sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi on windows joissain tilanteissa ainoa vaihtoehto. Joten sormet sauhuamaan vastaavan järjestelmän kehittämiseksi.
Anna yksikin esimerkki?
nauran
Mikäli sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi on windows joissain tilanteissa ainoa vaihtoehto.

Windowns Virtualboxissa riittää tuolloin. Muutoin aina joku muu kuin Windows ja lähes vapaa haavoittuvista ... tiedät kyllä mitä tarkoitan.
tilaisuus on avoin kaikille
Mikäli sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi on windows joissain tilanteissa ainoa vaihtoehto. Joten sormet sauhuamaan vastaavan järjestelmän kehittämiseksi.

Jos sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi (jossa windows muuten sukkaa, paitsi flashin osalta), niin todellakin lähes kaikki muut vaihtoehdot ovat parempia. Terminaalilla kun ne oikeat IT-alan työt tehdään suurelta osin..
Mikäli sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi on windows joissain tilanteissa ainoa vaihtoehto. Joten sormet sauhuamaan vastaavan järjestelmän kehittämiseksi.

Anna yksikin esimerkki?

Voisin antaa monta, mutta jätän ne sinun ratkaistavaksi (onpahan jotain tekemistä sinullakin) ja jätän keskustelun tähän.
Terminaalilla kun ne oikeat IT-alan työt tehdään suurelta osin..

Ja tietokoneella ei tehdä sitten muuta kuin "IT-alan" töitä :) Milloinkahan te hippiäiset ymmärrätte että "normaalit" ihmiset tekevät töitä niillä ohjelmilla eikä käyttöjärjestelmillä.
Mikäli sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi on windows joissain tilanteissa ainoa vaihtoehto. Joten sormet sauhuamaan vastaavan järjestelmän kehittämiseksi.

Jos sitä tietokonetta tarvii muuhunkin kuin nettipäätteeksi (jossa windows muuten sukkaa, paitsi flashin osalta), niin todellakin lähes kaikki muut vaihtoehdot ovat parempia. Terminaalilla kun ne oikeat IT-alan työt tehdään suurelta osin..

Kuka on työntekemisestä puhunut? Tarkoitin enemmänkin viihde/harrastekäyttöä. Onhan linuxia mukava näprätä jne, mutta ei sitä ihan kaikessa halua käyttää.
Anna yksikin esimerkki?
PC pelit.

Saahan kyllä jotkin pelit toimimaan winen avulla. Mutta kyllä se säätöä vaatii. WoW on ainoa peli joka on toiminut winen avulla helposti, mitä olen asentanut.

Ja niin harvassa PC pelistä on natiivi versio.
8Kuula
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949