Yahoon tuki Googlelle hiertää Kiinassa
Internet-liiketoimintaa harjoittava kiinalainen Alibaba Group hätkähti Yahoon sanomisista viikonloppuna. Yahoo ilmoitti olevansa Googlen kanssa samaa mieltä, että koetunkaltaiset hyökkäykset ovat erittäin huolestuttavia.
– Uskomme vahvasti, että käyttäjien yksityisyyden loukkaaminen on jotain, mitä meidän kaikkien pitää internetin pioneereina vastustaa, Yahoo kommentoi.
Taustalla on joulukuinen kohdennettu verkkohyökkäys Googlea ja monia muita yrityksiä vastaan. Ainakin Googlelta yritettiin kaivaa ihmisoikeusaktivistien tietoja. Myös Yahoon on väitetty olleen kohteena, mutta yhtiö ei ole kommentoinut asiaa.
Yahoo omistaa Alibabasta 39 prosenttia. Alibaban edustaja piti Yahoon lausuntoa vastuuttomana todisteiden puuttuessa. Alibaba ei jaa Yahoon näkemystä, edustaja korosti Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.
Google kyllästyi
sensuuriin
Yahoon historia Kiinassa pitää sisällään tapauksia, joissa yhtiö auttoi viranomaisia toisinajattelijoiden kiinnisaamisessa luovuttamalla sähköpostitietoja ja ip-osoitteita. Yahoo sulki toimistonsa Kiinassa vuosia sitten myydessään liiketoimintansa suurelta osin Alibaballe.
Myös esimerkiksi Googlea, Microsoftia ja Ciscoa on arvosteltu eettisesti arveluttavasta toiminnasta Kiinassa.
Google kertoi viime viikolla kyllästyneensä krakkereihin ja sensuuriin Kiinassa. Yhtiö lupasi lopettaa sensuurin Kiinan hakupalvelustaan, minkä myötä voi päättyä yhtiön koko toiminta maassa. Microsoft puolestaan vannoi viime viikolla jatkavansa liiketoimintaa Kiinassa paikallisia lakeja noudattaen.
































Kommentit (3)