Kiina: Netti kaipaa "ohjausta"
– Maamme on kriittisessä kohdassa uudistusten ja kehityksen suhteen. Tätä hetkeä leimaavat sosiaaliset konfliktit, sanoi Kiinan hallituksen tiedotusviraston johtaja, ministeri Wang Chen.
Wang ei maininnut Googlea nimeltä. Tiedotusviraston nettisivuilla torstaina ilmestyneen lausunnon on kuitenkin katsottu koskevan juuri yhdysvaltalaista hakukonejättiä.
Ministerin mukaan nettiyhtiöiden tulisi auttaa yksipuoluejärjestelmää ylläpitävää hallitusta ohjaamaan yhteiskuntaa.
– Internet-mielipiteiden asianmukainen ohjaaminen on merkittävä toimenpide, jolla suojellaan internetin tietoturvaa.
Wangin mukaan Kiinan yhteiskunta kärsii pornosta, hakkeroimisesta, petoksista ja huhuista. Ministerin mukaan mielipiteiden "ohjaaminen" on velvollisuus.
"Laki kieltää
hakkeroinnin"
Myöhemmin päivällä Kiinan ulkoministeriö otti etäisyyttä Googlen ja muiden yhtiöiden väitteisiin, joiden mukaan useat firmat ovat joutuneet Kiinasta tulleiden nettihyökkäysten kohteiksi.
– Kiina toivottaa tervetulleeksi kansainväliset internet-yhtiöt, jotka kehittävät palveluitaan Kiinassa lain mukaan, ulkoministeriön edustaja Jiang Yu sanoi.
– Kiinan lait kieltävät kaikenlaisen hakkeroinnin, Jiang vastasi kysymykseen Google-hyökkäyksistä.
Jiang ei kommentoinut Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonin eilistä lausuntoa hyökkäyksistä, vaan vieritti vastuuta asiaankuuluville viranomaisille. Jiangin mukaan asianomaiset viranomaiset vastaavat syytöksiin.
Baidu
jyllää
Vuonna 2006 Kiinassa avannut Google kertoi eilen harkitsevansa vetäytymistä maan markkinoilta.
Google kertoi joutuneensa Kiinasta alkunsa saaneen verkkohyökkäyksen kohteeksi joulukuussa. Samalla yhtiö ilmoitti lopettavansa hakutulostensa sensuroinnin.
Yhdysvaltalaisfirma on jäänyt Kiinan miljardin dollarin kokoisilla hakumarkkinoilla paikallisen Baidun jalkoihin.
Tutkimusyhtiö Analysys Internationalin mukaan Googlella on Kiinassa noin 30 prosentin markkinaosuus. Baidu hallitsee 61 prosenttia markkinoista.
































Kommentit (8)
Ikävä kyllä.
Kandeis varmaan alkaa vähitellen siirtämään tehtaita intiaan tai jotain muuta sellaista.
Toisaalta eihän sitäkään voi kai ihan suoraan poissulkea ettei kyseessä olisi kiinan hyökkäys länsimaista korruptiota vastaan. Hieman epäilen tosin.