Tietoturvaaja pelkää verotili-iskua
Tulevan vuoden aikana nähdään useita uusia huijauskeinoja, jotka käyttävät hyödyksi sosiaalisten medioiden tarjoamaa tietopohjaa, mutta myös paikallisia tapahtumia, D-Fence ennustaa.
– Globaaleja uutisaiheita ja muita ilmiöitä on hyödynnetty jo pitkään verkkorikollisten toimesta. Näiden rinnalle on nyt noussut maakohtaisten ilmiöiden ja tapahtumien hyödyntäminen. Isona riskinä yrityksille voisi pitää Suomessa parhaillaan meneillään olevaa, kaikkia yrityksiä koskevaa verotiliuudistusta, D-Fencen johtaja Juha Oravala veikkaa tiedotteessa.
Verotili voi tarjota Oravalan mielestä roskapostittajille uskottavan ympäristön yritysten pankki- ja luottokorttitietojen kalasteluun.
– Tietojemme mukaan tällaisia huijausviestejä ei ole ainakaan toistaiseksi ollut sähköpostiliikenteessä.
Voi toki toivoa, että Suomi pienenä kielialueena säästyy vielä suomenkielisiltä huijauksilta. Suomea on käytetty useissa roskaposteissa, mutta lopputulos on ollut tyypillisesti täynnä kirjoitusvirheitä ja huonoa kielenkäyttöä.
Suomi komeilee
turvallisimpana
D-Fence liittyy F-Securen ja muiden tunnettujen tietoturvayritysten joukkoon ja varoittaa sosiaalisesta mediasta. Mediasta kaivetut henkilö- ja yritystiedot muodostavat entistä suuremman uhan joutua kohdistetun roskapostihuijauksen uhriksi. Käytännössä uhreja voidaan lähestyä vaikkapa uskottavilla valelaskuilla.
Roskapostin osuus kaikesta sähköpostista vaihtelee mittaajan mukaan, mutta yli 90 prosentin lukemat ovat tulleet tutuiksi. D-Fence arvioi, että roskapostin suhteellinen osuus nousi viime vuoden aikana ja kattoi noin 95 prosenttia kaikesta sähköpostiliikenteestä.
D-Fence huomauttaa myös kyseenalaisesta merkkipaalusta: roskapostia seuraava yhdysvaltalainen Project Honey Pot tunnisti joulukuussa USA:n veroviraston nimissä lähetetyn joutoviestin, joka rikkoi virallisesti miljardin erilaisen, lähetetyn roskapostin rajan.
Honey Pot kertoi samalla suomalaisittain ilahduttavia uutisia. Projekti selvitti turvallisimpia ja turvattomampia maita arvioimalla ensin maittain saastuneiden tietokoneiden määrän ja jakamalla sitten luvun maassa toimivien tietoturva-ammattilaisten määrällä. Näin laskettuna Suomi oli turvallisin ja Kiina turvattomin.





























Kommentit (6)
Kyllähän maailmalla tapahtuu paljon muutakin IT-alalla mutta nämä tyypit vaan paukuttaa F5 hesarin sivulla.
Sinulla kun on se näppis ja hiiri siinä edessä, niin älä sitten V**TU tule tänne sivulle ollenkaan. Vai haakkaatko myös aina päätäsi seinään uudestaan ja uudestaan vaikka se sattuu?
Ei voi tajuta näitä valittajia. Ilmaiseksi saa sivua lukea, mutta silti valivali
Eikä tarvitse enää rehkiä roskapostilaatikoiden kanssa kun roskapostia ei tule lainkaan.
Hienoa että joku sentään pitää lupauksensa tässä nykymaailmassa.