Lempeä iPhone-mato sai ilkeää jälkikasvua

Niko Jylhä
Lempeä iPhone-mato sai ilkeää jälkikasvua
Bottiverkot ovat tuttuja tietokoneiden puolelta.
Ikee sai odotetusti seuraajan, joka ei enää tyydy pelleilemään murretussa iPhonessa. F-Secure ei kuitenkaan odota, että uutukaisesta olisi haittaa Suomessa.
Tuomas Linnake
23.11.2009 15:46
Kommentit 9

Suomalainen tietoturvayhtiö F-Secure kertoo saaneensa näytteen uudesta iPhone-madosta. Toistaiseksi nimetön mato pureutuu vain murrettuihin (jailbreak) iPhoneihin samaan tapaan kuin puhelimen ensimmäinen mato Ikee.

Tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo, että uusi iPhone-mato perustuu tietyiltä osin Ikeen lähdekoodiin, mutta on ilkeämpi. F-Secure odottikin vaarallisempia versioita Ikeestä, koska sen tekijä julkaisi madon lähdekoodin verkossa.

– Leviämistaktiikka on täysin sama, ja näyttää siltä, että madossa on käytetty osittain samaa koodia. Mutta muuten kyseessä on täysin eri mato ja eri tekijä, Hyppönen korostaa.

Teki iPhonesta
orjan

Uusi mato leviää Hollannissa iPhoneihin, jotka on murrettu ajamaan muitakin kuin Applen virallisesti hyväksymiä sovelluksia. Puhelimissa pitää myös olla SSH-ohjelmisto, jonka oletussalasanaa ei ole vaihdettu.

Mato on siitä erikoinen, että se tekee tai ainakin teki puhelimesta osan bottiverkkoa, eli laite oli hyökkääjän hallittavissa etäältä. Kohteena oli hollantilainen pankki ING. Mato aktivoitui, kun käyttäjä meni puhelimellaan ING:n verkkopankkiin. Silloin hänet ohjattiin vastaavannäköiselle verkkosivulle, jossa pyydettiin kirjautumistietoja, BBC kirjoittaa.

Liettuassa pyörinyt kontrollipalvelin otettiin alas viime yönä, joten mato ei F-Securen käsityksen mukaan enää pysty hyökkäämään pankkia vastaan. Lisäksi madon vaihtama SSH-salasana on saatu selville. Oletuksena olevan "alpine"-sanan tilalle mato laittaa lausahduksen "ohshit".

Ensimmäisiä mobiileja
bottiverkkoja

Näistä syistä Hyppönen ei pidä matoa uhkana suomalaisille. Liero voisi kuitenkin teoriassa levitä Suomeen, jos joku murretun iPhonen suomalainen käyttäjä kävisi Hollannissa ja kytkeytyisi iPhonen paikallisen operaattorin T-Mobilen verkkoon.

Jos saa tartunnan ja palaa sitten takaisin, pitäisi käyttäjän vielä kytkeytyä wlan-hotspotiin, jossa on muita murrettuja iPhoneja samassa privaattiverkossa. Mato leviää siis wlanin kautta, ei operaattoriverkon kautta.

Hyppönen on varovainen arvioidessaan, oliko tässä nyt kaikkien aikojen ensimmäinen mobiili bottiverkko, vai ei. Mutta ainakin se oli yksi ensimmäisistä.

Lisää Aiheesta
UutinenIPhone-madon tekijä sai työpaikan (26.11.2009 16:20)
UutinenFacebook-mato viekoittelee bikineillä (24.11.2009 09:55)
UutinenMato komistaa murretun iPhonen (9.11.2009 11:06)
UutinenBottiverkot pesevät supertietokoneet (24.9.2009 15:17)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 3
Vähemmän pullaa ja enemmän panostusta matematiikkaan, pullaseni.
.
Miksi puhelin edes pitää jailbreakata ennen kuin sitä voi käyttää??? Ei mitään kovin hyvää käytettävyyttä...
Onko iPhone matonen se Nokian kauan odotettu vastaisku?
heheh
Huono 1
iPhoneen ei ole haittaohjelmia, eipäs vaan nokia on hanurista, eipäs vaan linux on paras, eipäs vaan minä olen paras.
Huono 1
Miksi puhelin edes pitää jailbreakata ennen kuin sitä voi käyttää??? Ei mitään kovin hyvää käytettävyyttä...

iPhone jailbreakataan lähinnä sen vuoksi jotta siihen saa asennettua "hienoja" teemoja, näin saadaan käyttöliittymästä enemmän Nokiasta tuttu sillisalaatti. Toisia tuo tuntuu miellyttävän, luultavasti ovat niitä vyölaukkukäännynnäisiä.
Tiukasti sellissä
Juuri tämänkaltaisten uhkien vuoksi kannattaa käyttää iPhonea sellaisena kuin se on tarkoitettu. Tuohan on oikeastaan Jailbreak-mato eikä iPhone-mato, koska murtamattomassa se ei toimi, joten otsikkokin on harhaanjohtava.
Mäkkihöperö
Onhan se nyt vaan omaa tyhmyyttä jos ei vaihda rootin salasanaa oletuksesta.
Seppo
Huono 0
Tarvitseeko/onko iphoneen virustorjunta ohjelmia?
Make
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949