Kiina syyttää Googlea sensuurista

Kiina syyttää Googlea sensuurista
Vaihteeksi näin päin: Kiina syyttää muita internetin sensuroinnista. Valtion sanomalehti pitää hakujätti Googlen toimintaa kostona, joka johtuu lehden kirjoittelusta.
Tuomas Linnake
28.10.2009 14:06
Kommentit 9

Kiinan kommunistisen puolueen virallinen sanomalehti People's Daily on vihastunut Googlelle sen jälkeen, kun suosittu hakukone varoitti lehden erään verkkosivun sisältävän haittaohjelman.

Varoitus esitettiin Googlen hakutulosten yhteydessä viime viikolla. Varoitus koski lehden kirjaosiota. Jotkut osioon pyrkineet eivät väitetysti päässeet sivulle, vaan heidät linkitettiin Googlen varoitukseen, uutispalvelu IDG kertoo.

People's Daily on kirjoittanut Googlen kirjaskannaushankkeesta, joka on jo aikaisemmin herättänyt vastustusta Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Kiinassakin kirjailijat ovat huolestuneet tekijänoikeuksista.

Lehden edustajan kerrotaan luonnehtineen Googlen estoa "kostoksi". Lakitoimet Googlea vastaan lienevät mahdollisia. Google kiistää koston. Yhtiö vakuuttaa haittaohjelmaskanneriensa olevan tarkkoja.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle lopettaa sensuurin Kiinassa (13.1.2010 10:36)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Mitämitä, voiko kiinassa jollain olla oikeuksia?
Nimi miestä pahentaa
Buaaahhahh, taitaa Kiina itse olla pahin sensuroija.
Ja sitten seuraavaan uutiseen: Piraatit vaativat tiukempaa nettivalvontaa.
Iago
Huono 0
Esim Picasa'an (googlen palvelu) on paasy estettyna taalta maailman italaidalta. Samoin google hakutulosten kakkos sivusta alkaen tulee vain tyhjaa...
Muurin takaa
Huono 0
Hyvä vitsi Kiinalta heh heh heh
Huono 1
Kiina on suurinpirtein yhtä 'demokraattinen' kuin kaikki muutkin maat jotka keskittyvät rikkaisiin.
Tomppa
Huono 2
Turha nauraa kiinalaisille kun suomessa on samanlainen sensuuri netinsuhteen kuin kiinassakin! Kiitos erään asioista mitään tietämättömän kansanedustajan...
Tervetuloa suomen kommunistiseen harvainvaltaan...
Huono 0
Eikös kiina jossain vaiheessa halunnut Googlea sensuroida ihan itte? Onko täss enään mitään järkeä?
lpto
Huono 0
Ei se ole Googlen vika, että Kiina on sensuroinut itsensä.
JP
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949