Microsoftin mustassa pilvessä hopeareunus?

Microsoftin mustassa pilvessä hopeareunus?
Microsoftin omistaman Dangerin ja T-Mobilen pilvipalvelu pimeni, mutta käyttäjien tietoja on ehkä sittenkin mahdollista pelastaa jonkin verran.
Tuomas Linnake
13.10.2009 11:59
Kommentit 11

Dangerin ja teleoperaattori T-Mobilen Yhdysvalloissa pyörittämä internet-palvelu kärsi hiljattain vakavan palvelinrikon, joka on johtanut asiakastietojen pysyvään menettämiseen. Mutta tilanne ei ehkä sittenkään ole niin synkkä kuin osapuolet antoivat aikaisemmin ymmärtää.

– Viimeaikaiset yritykset viittaavat siihen, että joidenkin menetettyjen tietojen palauttaminen voi nyt olla mahdollista, Microsoft/Dangerin ja T-Mobilen maanantaisessa asiakastiedotteessa sanotaan.

Vielä viikonloppuna yhtiöt pitivät mahdollisuutta tietojen palauttamiseen erittäin epätodennäköisenä. Yhtiöt tietävät, että jotkut asiakkaat ovat joka tapauksessa kärsineet pysyvän ja merkittävän tietojenmenetyksen. Heille T-Mobile lupaa sadan dollarin lahjakortin.

Palvelu toimii Dangerin Sidekick-laitteilla, joissa voi olla tallennettuna osa nettipalvelun hukkaamista tiedoista. Siksi yhtiöt tähdentävät edelleen, ettei akun saa antaa tyhjentyä, sillä silloin laitteen tietoja ei välttämättä löydy enää mistään.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Niin ja se Timecapsule onkin oikeastaan Applen tuote..
Pilvi sylkäisi tiedot ulos ja 100 taalaa joillekkin
Heille T-Mobile lupaa sadan dollarin lahjakortin

Jos pääsevät tällä korvauksella amerikoissa niin on mailmankirjat sekaisin. Jos tuohon ei joku halua ainakin neljää nollaa perään niin on kumma.
Masa
Huono 0
TheRegisterin artikkelin mukaan ilmeisesti HDS on sössinyt levyjensä kanssa.
joopajoo
Huono 0
TheRegisterin artikkelin mukaan ilmeisesti HDS on sössinyt levyjensä kanssa.

Samaa näyttää muuallakin kirjoitettavan. Visiin joku onnistui tuhoamaan sekä tuontantolevyt että snapshotit.

On varmaan muuten ollut pikkainen huuto ja tukanrevintä tuon enterinpainalluksen jälkeen.
Ihminen - tietotekniikan pahin uhka
Huono 0
Heille T-Mobile lupaa sadan dollarin lahjakortinJos pääsevät tällä korvauksella amerikoissa niin on mailmankirjat sekaisin. Jos tuohon ei joku halua ainakin neljää nollaa perään niin on kumma.

Eiköhän Dangerinkin EULA:ssa sanota jotain korvausvastuusta ja jenkeissä tuo EULA lienee pätevä. Tokihan sitä voi lähteä sitten oikeudessa murtamaan, mutta se on kuitekin pätevä sopimus asiakkaan ja Dangerin välillä.

Jos sopimuksessa sanoo että jos sun talo palaa niin saat viitosen, tässä olis tää vakuutussopimus sulle allekirjoitettavaksi.. Niin se on pätevä sopimus.

Tietenkään vakuutusmaailmassa tuo ihan noin mene (mutta liki, prkl), sen sijaan tietotekniikassa moni painelee next-next-finnish tutstumatta asiaan lainkaan.

Sitten tulee jälkikäteen itku ja poru siitä mitä mistä ei välittänyt, mitä ei lukenut ja minkä kuitenkin hyväksyi.
Huono 2
Mikään sopimus ei ole pätevä, jos siinä on tekstiä, joka on maan lakien vastainen, jossa sopimus on kirjoitettu. Esim. suomessa ei voi mitenkään saada täyttä vastuuvapautta suunnitellun ja tehdyn ohjelmiston suhteen, vaikka mitä kirjoittaisi sinne EULA:aan. Suomessa kun kuluttajallakin on jotain oikeuksia.
Aavo Pahonen
Huono 0
Mikään sopimus ei ole pätevä, jos siinä on tekstiä, joka on maan lakien vastainen, jossa sopimus on kirjoitettu. Esim. suomessa ei voi mitenkään saada täyttä vastuuvapautta suunnitellun ja tehdyn ohjelmiston suhteen, vaikka mitä kirjoittaisi sinne EULA:aan. Suomessa kun kuluttajallakin on jotain oikeuksia.

Suomi on Suomi ja jenkki-EULA:t kuten todennäköisesti Dangerinkaan eula tukin ainakaan kokonaisuudessaan pätisi täällä. Sen sijaan voi olla uskottavaa että sllä voi olla ainakin jonkinlainen pätevyys sopimuksena yhdysvalloissa.

Mitä muuten Suomessa korvattiin muutama vuosi niille Soneran asiakkaille keiltä katosi sähköpostit, kun se joku Ruotsiin siirrtyen palvelun ylläpitäjä lähti lomille ja sillä aikaa levyt vikaantuivat ja lopulta posahtivat - eikä ollut lomasijaista.

Saiko siitä rahaa vai mitä korvattiin niille keidän datat katos?

Ts. Mitä Suomessa sitten saa korvaukseksi?
Microsoft tavoitteli pilviä ja meni sen verran ohi että tuli vastaan bittien avaruus.
werty
Microsoft tavoitteli pilviä ja meni sen verran ohi että tuli vastaan bittien avaruus.

Oppirahat on maksettava. Saa nähdä maksaako. Microsoft kun on tottunut käymään toisten lompakolla.
Pilvi on liian korkealla Mikille
Microsoft kun on tottunut käymään toisten lompakolla.

Ja poikkeaa muista yrityksistä miten?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949