Verkon perusturva pettää
Vikaa on ssl-protokollan eri toteutuksissa, joilla salataan asiakkaan ja palvelimen välistä www-liikennettä. Hyökkääjä voi arviolta melko yksinkertaisesti saada oman sivustonsa näyttämään luotetulta ja siten kalastaa kaiken tiedon, mitä pc:n ja palvelimen välillä liikkuu.
Useat verkkosivut käyttävät ssl-sertifikaatteja yksityisyyden takaamiseksi, ja ongelmaa pidetään laajana koskettaen sekä selainvalmistajia että ssl-sertifikaattien tarjoajia. Niistä merkittävimpiin lukeutuva VeriSign sanoo kuitenkin asiakkaidensa olevan jo suojassa kuvaillulta hyökkäykseltä.
Microsoft työstää korjausta Internet Explorerille, kun taas Mozilla on poistanut ongelman suurelta osin viimeisimmillä Firefoxin versioillaan.
Varmenteiden käsittelyyn liittyvät haavoittuvuudet voivat mahdollistaa lisäksi esimerkiksi palvelunestohyökkäykset tai hyökkäyskoodin ajamisen kohdekoneella, Cert-Fi kertoo.
Aukkoja oli esittelemässä muun muassa tunnettu tutkija Dan Kaminsky, joka vuosi sitten kertoi vakavasta haavoittuvuudesta nimipalvelutoteutuksissa.




















