Internet Explorer saa kiireellisen korjauksen tiistaina

Internet Explorer saa kiireellisen korjauksen tiistaina
Microsoft julkaisee huomenna kriittisen korjauksen Internet Explorer -selaimelle. Lisäksi yhtiö julkaisee vähemmän hälyttävän paikkauksen Visual Studiolle.
Tuomas Linnake
27.7.2009 12:48
Kommentit 9

Kummatkin korjaukset puuttuvat yhteen ja samaan kokonaisongelmaan ja ne saapuvat kesken normaalin kuukausittaisen päivitysrytmin, mihin Microsoft ei yleensä ryhdy ilman todellista tarvetta.

Päivitysten yksityiskohdat jätettiin kertomatta, mutta Visual Studion kohdalla kysymys on ongelmasta, joka "voi vaikuttaa tietyntyyppisiin sovelluksiin", Microsoft kirjoittaa blogissa.

Internet Explorer -päivitys sisältää syvällisiä muutoksia selaimeen, jotta Visual Studioon olisi hankalampi hyökätä IE:n kautta. Mutta päivitykseen sisältyy korjauksia myös erillisiin kriittisiin selaimen haavoittuvuuksiin.

Microsoftilla on paikkaamatta ainakin kaksi IE-haavoittuvuutta, joihin on jo hyökätty. Mutta kyseessä voi kuitenkin olla myös toistaiseksi tuntematon uhka.

Microsoft sanoi ennakkoilmoituksessa, että päivityksistä huolta pitäneet asiakkaat ovat jo valmiiksi suojassa tiedossa olevilta hyökkäyksiltä.

Lisää Aiheesta
UutinenUusi viikko, uusi IE-hyökkäys (14.7.2009 13:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Hyökkäys Visual Studioon..?
Mitäs korjauksia nuo tuommoiset ovat, kun kerran ollaan jo valmiiksi suojattuja?

"Microsoftilla on paikkaamatta ainakin kaksi IE-haavoittuvuutta, joihin on jo hyökätty" vs. "päivityksistä huolta pitäneet asiakkaat ovat jo valmiiksi suojassa tiedossa olevilta hyökkäyksiltä".
Visual Studio-päivitys vaatii buutin!
Varsin nopeaa, reiät tukitaan jo ennenkuin niistä mahtuu sisälle! hohhoijaa eikö IEstä enään mitään oikeaa tietoturva ongelmia löydy? eipäkai.

Firefox on kahminut kaikki reiät itselleen, että pääsee uutisiin paikkauksineen joka viikko :)
IE8 ja Chrome edelleen parhaat hiekkalaatikolla
Varsin nopeaa, reiät tukitaan jo ennenkuin niistä mahtuu sisälle! hohhoijaa eikö IEstä enään mitään oikeaa tietoturva ongelmia löydy?

"Vuonna 2008 Internet Explorer-selaimen käyttäjät olivat keskimäärin yli 200 päivää enemmän vaarassa kuin Firefox-selaimen käyttäjät."

Lähde: Tietokone-lehti
Mitenkäs se nyt taas menikään...
Huono 1
Mitäs korjauksia nuo tuommoiset ovat, kun kerran ollaan jo valmiiksi suojattuja?

Tämä on ylitiedottamista tai sitten jotain jäi korjaamatta vieläkin. Oisko Visual Studio maininta enemmän mainos kuin oikea ongelma?
kesä toi kesätoimittajat
"Vuonna 2008 Firefoxisa oli enemmän reikiä, kuin kaikissa muissa selaimissa yhteeensä" -Tietokone-lehti-
Avoimien ovienpäivät AINA
Vuonna 2008 Firefoxisa oli enemmän reikiä, kuin kaikissa muissa selaimissa yhteeensä

"Vuonna 2008 Internet Explorer sisälsi yli 90 % enemmän kriittisiä haavoittuvuuksia kuin Firefox ja ne pysyivät auki yli 200 päivää enemmän."

Lähde: Tietokone-lehti
Case closed
"Vuonna 2008 Internet Explorer sisälsi yli 90 % enemmän kriittisiä haavoittuvuuksia kuin Firefox ja ne pysyivät auki yli 200 päivää enemmän" - Aivan ja koska IE on osa käyttöjärjestelmää kun taas Firefox puolestaan on käyttöjärjestelmän "päällä" ajettava sovellus, niin jokainen IE:n aukko on paljon vakavampi kuin Firefoxissa oleva aukko; ajatus että suojaamattomaan julkiseen verkkoon ollaan yhteydessä suoraan käyttöjärjestelmästä ei oikein sovi enää tähän päivään ...
J-P Laine
Huono 0
"Vuonna 2008 Internet Explorer sisälsi yli 90 % enemmän kriittisiä haavoittuvuuksia kuin Firefox ja ne pysyivät auki yli 200 päivää enemmän"

Pidät Tietokonetta luotettavana lähteenä? :D

- Aivan ja koska IE on osa käyttöjärjestelmää kun taas Firefox puolestaan on käyttöjärjestelmän "päällä" ajettava sovellus, niin jokainen IE:n aukko on paljon vakavampi kuin Firefoxissa oleva aukko; ajatus että suojaamattomaan julkiseen verkkoon ollaan yhteydessä suoraan käyttöjärjestelmästä ei oikein sovi enää tähän päivään ...

IE tulee käyttiksen mukana, totta, mutta ei se ole osa käyttistä. GNU/Linuxissakin tuli Firefox mukana, eix se oo nyt sit osa käyttistä, joten se on turvaton?!?

Kannattaisi ehkä tutustua käyttöjärjestelmien toimintaan. Se, että jokin osa tulee mukana ei tarkoita että se ajautuisi mitenkään eri tavalla kuin muutkaan sovellukset. Ihan raudallakin koodia ajetaan eri kehillä, eikä pääsyä ylöspäin ole ilman lupaa.

Mutta jos nyt väki haluaa fleimailla, niin aloitetaanko tappelu siitä milloin tulee Linuxiin (juu, puhutaan ihan vaikka kernelistä) vakiona tuki että voi määritellä oikeuksia vähän tarkemmin prosesseille/tunnuksille? Kun Windowsissa on nämä kivat ryhmäkäytännöt ja ties mitkä joilla voi määritellä paljon kaikenlaista ja palomuuriominaisuuksilla estää softien verkkotoimitoja ja vaikka mitä. Mutta ei näy Linuxissa...
-
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949