F-Secure odottaa Obamalta paljon

Niko Jylhä
F-Secure odottaa Obamalta paljon
F-Secure kiittää Barack Obaman merkittävää kyberturvallisuuspuhetta ja -aloitetta uusimmassa tietoturvakatsauksessaan.
Tuomas Linnake
26.6.2009 12:00
Kommentit 4

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julkisti toukokuun lopussa uuden kansallisen tietoturvastrategian.

– Kyberavaruus on todellisuutta ja niin ovat myös sen tuomat vaarat, Obama totesi.

F-Secure kertoo suhtautuvansa Yhdysvaltojen aktiiviseen otteeseen kansallisella tasolla sekä uuteen Cybersecurity Coordinator -virkaan korkein odotuksin. Obama osoitti, että hän taitaa tietoturvatermit, kuten "malware" ja "spoofing". Mutta F-Secure jää odottamaan, onko Yhdysvaltain hallitus todella edellä kyberrikollisia kuten Obama antoi ymmärtää.

Suomalaisyhtiö on kuitenkin toiveikas, että USA:n uudet pyrkimykset voivat onnistuessaan lopultakin synnyttää tarvittavan globaalin organisaation ja yhteistyön e-rikollisuuden kasvun tyrehdyttämiseksi.

F-Secure on pitkään kannattanut kansainvälistä yhteistyötä verkkorikollisuuden aktiiviseksi kitkemiseksi ja on muun muassa ajanut kansainvälisen "Internetpol"-järjestön perustamista.

Conficker vieläkin
arvoitus

F-Securen neljännesvuosikatsauksen ensimmäinen päivä, 1. huhtikuuta, oli tarkasti seurattu ympäri maailmaa, koska Conficker-madon C-versio aktivoitui silloin. Se ei kuitenkaan aiheuttanut pelättyjä ongelmia, ja samaan aikaan B-versio oli laajimmalle levinnyt ja saastutti miljoonia tietokoneita.

– Conficker osoitti jälleen tunnepitoisen uutisoinnin vaikutuksen haittaohjelmista puhuttaessa. Vaikka median mielenkiinto onkin jo hiipunut, Conficker on edelleen aktiivinen, eikä tietoa madon todellisista tarkoitusperistä vieläkään ole, F-Secure kirjoittaa.

Confickerin jatkuvasta uhasta saatiin äsken esimerkki Suomessakin, kun mato oli eksynyt joihinkin Elisan nettitikkuihin.

Pdf:llä isketään
kohdennetusti

Yhteisölliset palvelut ovat tällä hetkellä sekä uutislähteitä että uutisaiheita ja ovat toimintatavallaan luoneet uudentyyppisen nopeasti leviävän tietoturvaongelman, F-Secure arvioi.

Esimerkiksi harrastelija nimeltä Mikeyy loi ensimmäisen Twitter-madon ja roskapostikampanjan huhtikuussa. Rikolliset ovat hyödyntäneet tapausta ohjaamalla Google-hakuja termeille "Twitter worm" tai "Mikeyy" haittaohjelmasivustoille.

F-Secure nostaa katsauksessaan esille myös havaintonsa, jonka mukaan pdf-tiedostot ovat nousseet vuoden alkupuolella käytetyimmäksi tiedostotyypiksi kohdennetuissa hyökkäyksissä. Vielä viime vuonna käytetyin tiedostomuoto oli Microsoft Wordin .doc-tiedostot. Adobe on vastannut ongelmaan siirtymällä tihennettyyn päivityssykliin tietoturva-aukkojen paikkaamiseksi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
hmm... Miksi ihmeessä tietoturvayhtiö haluaisi että cyber rikollisuus vähentyisi? $$$$
ari
Huono 2
Ai, miksikö. Rikolliset ovat ovelampia kuin tietoturvayhtiöt => Torjuntaohjelmasta ei ole hyötyä => Miksi siis ostaa kalliita torjuntaohjelmia. Tehköön rikolliset vain sellaisia yksinkertaisia viruksia...
Joke.1068
Päivän hyppös-uutinen
7
Huono 2
F-Secure on pahin uhka minkä asennat koneeseesi, ja vielä tietoisesti
T
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949