Conficker lipsahti Elisan nettitikkuun

Niko Jylhä
Conficker lipsahti Elisan nettitikkuun
Confickerin mahdollistanut Windows-aukko sai korjauspäivityksen viime vuonna, mutta kaikki eivät ole sitä asentaneet. Virus ei silti tartu, jos käytössä on joku yleisimmistä virussuojausohjelmistoista ja se on ajan tasalla, Elisa huomioi.
Cert-Fi muistuttaa muistikorttien vaaroista Elisan uuden viruskommelluksen tiimoilta. Jo suoraan operaattoriltakin saatu kortti voi sisältää yllätyksiä.
Tuomas Linnake
14.6.2009 16:14
Kommentit 45

Elisa tiedotti tällä viikolla, että sille ja Saunalahdelle 19.5. jälkeen toimitetuissa E160E-nettitikuissa on havaittu pieni erä muistikortteja, jotka saattavat sisältää viruksen. Tiedotteen mukaan asiakkaille saakka ehti kymmeniä nettitikkuja, joissa on viruksen saastuttama muistikortti.

– Kyseessä on laajasti maailmalla levinnyt virus, Elisa sanoo täsmentämättä sen tarkemmin. Kenties kyseessä on Conficker/Downadup, jonka tiedetään leviävän muun muassa muistitikkujen avulla? Osastopäällikkö Turkka Koivu Elisalta vahvistaa arvauksen todeksi.

– Kyllä se oli Conficker, sunnuntaina tavoitettu Koivu kertoo. Hänen mukaansa asiakkaille ennättäneistä kymmenistä saastuneista korteista jotkut pääsivät saastuttamaan tietokoneen. Windowsiin julkaistiin Confickerin torjuva päivitys jo viime vuoden puolella.

– Ihan tarkkaa määrää en tiedä, lisää tietoa tulee päivä päivältä. Käytännössä kysymys on yhdestä erästä, jota on toimitettu jälleenmyyjille ja Elisa Shopit -liikkeisiin. Meidän on selvitettävä, kuinka paljon kortteja on kappalemääräisesti myyty. Ongelma ei vaivaa koko erää.

Asiakaspalvelu ottaa yhteyttä puhelimitse tai tekstiviestillä niihin asiakkaisiin, joiden tietokoneisiin nettitikun sisällä oleva muistikortti on mahdollisesti aiheuttanut virusriskin, Elisa ilmoitti viikolla.

Tyhjää
täynnä?
 

Cert-Fi:n mukaan Elisan tapauksessa oli kyse siitä, että muistikorttien sisällön valmistellut laitetoimittaja oli ilmeisesti käyttänyt työvälineenä Confickerin saastuttamaa tietokonetta, jolloin virus oli päässyt leviämään myös asiakkaille jaettaville korteille.

Lisäksi Cert-Fi tietää tapauksista, joissa kaupasta tilattujen usb-muistitikkujen mukana on ollut tiedostoja, joita ei ole tarkoitettu sivullisten silmille. Eräässä tapauksessa yrityslahjoiksi tilatut muistitikut näyttivät aluksi tyhjiltä, mutta tarkemmassa tarkastelussa osoittautui, että tikut oli alustettu siten, että tiedostot oli mahdollista palauttaa luettaviksi.

Tarkista
tikkusi

Elisa on jo vetänyt laitetoimittajan toimittamat muistikortit pois myynnistä. Elisan sivuilla voi tarkistaa, kuuluuko oma nettitikku mahdollisesti vaarallisten joukkoon.

Lisää Aiheesta
UutinenTietokonevirus tarttui ihmiseen (27.5.2010 10:17)
UutinenConficker leviää yhä vinhasti (22.5.2009 13:47)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (45)

Huono 0
Onneton firma, onnettomat tuotteet...
zxc
Onneton firma, onnettomat tuotteet...

ÄLÄ MUUTA VIRKA! Samaa mieltä olen minäkin kyseisestä firmasta.
elisa ja Sontalahti kaivaa omaa hautaansa
Saihan Suomen Olivetti aikoinaan Italiasta viruksen omissa huoltolevykkeissään ja etelä-suomalainen taloushallinnon ohjelmatalo ei formatoinut uudelleenkayttämiään 3,5 " levykkeitään ja virushan levisi ohjelman mukana.
Ei uutta Länsirintamalla
virustartunnat PC:llä on niiiiiin arkea, ettei oikein hetkauta, pnko edes uutinen...
onko edes uutinen
"lipsahti"? En usko

Mikä juttu tämä muuten on että digiyesterdayn uutiset pomppii esi itviikko.fi-uutisiin? Kivempi olisi pitää uutiset samoilla sivuilla!
totta tää on taas seika tasoa ei prk uutisoikaa uusimpia ei vanhoja kiitos
Wanha uutinen kuin taivas
joo tää uutinen on paripäivän vanha ;) itse sain tietoon perjantaina tost
lukija
Kaikkea hyvää Kiinasta. Elisa varmaan lähettää asiantuntijat poistamaan viruksen koneelta. Niinhän?
Halvalla ei hyvää saa
Kuten uutisessa (ja ihan puhtaalla maalaisjärjelläkin mietittynä) todettiin, viruksesta ei ole vaaraa jos virusturva on asiallisesti hoidettu.

Ja tuskin Elisalla sen paremmin kuin muillakaan operaattoreilla on tänä päivänä resursseja tarkistaa jokainen alihankkijalta (tässä tapauksessa Huawei) tullut tuote viruksien yms. varalta.
Älkää turhan vinkuko
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Aasialaiset odottavat vesi kielellä Nokian tilauksia

Lehtikuva

Aasiassa toimivat alihankkijat Foxconn ja Compal odottavat lisää tilauksia Nokialta, kertoo Taiwanissa ilmestyvä Digitimes.

Helsingin pörssi menettää yhden it-yhtiön

Helsingin pörssin listayhtiöiden määrä kutistuu yhdellä tänään, kun ohjelmistoyhtiö Teklan pörssitaival päättyy.

TeliaSonera lykkää mobiililompakkoa

Mikko Stig/Lehtikuva

Teleoperaattori TeliaSonera ei saa Ruotsiin tarkoitettua mobiilia lompakkoaan valmiiksi luvatussa ajassa.

 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949