Effi kantelee Matti Nikki -päätöksestä

Arijukka Turtiainen
Effi kantelee Matti Nikki -päätöksestä
Effi pelkää koneiston pompottelua.
Electronic Frontier Finlandin reaktio hallinto-oikeuden sensuuripäätöksestä ei jäänyt pelkkään tyrmistykseen. Nyt yhdistys kantelee tuomareista oikeuskanslerille.
Tuomas Linnake
29.5.2009 17:22
Kommentit 39

Hallinto-oikeus päätti 20.5. olla ottamatta käsittelyyn Matti Nikin valitusta hänen verkkosivujensa sensuroinnista poliisin lapsipornoa vastaan kootun estolistan avulla. Päätöksen mukaan asiasta pitäisi sen sijaan kannella yleisille laillisuusvalvojille.

Nyt Effi puolestaan kantelee hallinto-oikeuden tuomareista oikeuskanslerille, koska pitää nettisensuuripäätöstä ongelmallisena.

Hallinto-oikeuden olisi pitänyt ensin tutkia onko "sensuurilaki" ylipäätänsä perustuslain mukainen ja vasta sen jälkeen ottaa kantaa muihin asiaa koskeviin kysymyksiin, kuten oikeaan valitustiehen, Effi painottaa. Oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi juontuu jo perustuslaista.

Oikeusasiamies arvostelee
sensuurilakia

Effi kanteli sensuurilaista eduskunnan oikeusasiamiehelle yli vuosi sitten. Yhdistys kertoo saaneensa tänään asiamieheltä ratkaisun, jossa moititaan lain epätäsmällisyyttä ja suppeutta, jonka vuoksi monia tärkeitä kysymyksiä on jätetty käytännön soveltajan ratkaistavaksi.

Hallinto-oikeuden kieltäytyminen Nikin valituksen käsittelystä ei Effille käy.

– Onko tarkoituksena luoda tilanne, jossa kansalaisia voidaan pallotella luukulta toiselle ja sivut pysyvät sensuurilistalla vuosia? Halutaanko sensuurista tehdä maan tapa, Effin hallituksen jäsen Leena Romppainen kysyy tiedotteessa.

Puheenjohtaja Tapani Tarvainen lupaa Effin kantelevan jatkossakin tuomareista, jotka "laiminlyövät virkavelvollisuutensa, eivätkä perustele päätöksiään".

Lisää Aiheesta
Uutinen1984 kalahti kansanedustajan kesään (11.6.2009 14:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (39)

Huono 0
Hyvä Effi, taas oikealla asialla. Laittakaa mies eduskuntaan tai eu:hun niin saatte enemmän painoarvoa!
Ääni Effille
Miten tällaista lainsäädäntöä tai lainsäätäjää voi kunnioittaa? Tässä alkaa tämä velvoittavuuden tunne hieman katoamaan samaa tahtia kun säädetään ilmiselvästi perustuslainvastaisia lakeja joita ylimmät viranomaiset myös kilvan haukkuvat.
Koomista kunnes oikeuksien polkeminen alkaa
Effi voisi alkaa tekemään yhteistyötä (jollei jo valmiiksi tee?) Piraattipuolueen kanssa. Molemmat ajavat samantyyppisiä asioita ja molemmat tarvitsevat lisää vaikutusvaltaa. Mutta joka tapauksessa: HYVÄ EFFI!! Ei näin railakasta sananvapauden riistoa ole nähty kuin natsi-saksassa ja neuvostoliitossa puhumattakaan p-koreasta!
Ihmeellinen kantelu.

Lasten hyväksikäyttö on vakava asia ja tuhoaa lapsen koko loppuelämän. On vain hyvä, että lapsiporno ja Nikin kaltaiset pedofiilit saadaan siivotuksi pois internetistä.

Suomessa on sentään toimiva oikeuslaitos, joka tuomitsee pedofiilit ankarasti ja nyt joku tuntematon effi-mafiajärjestö tahtoo rapauttaa rikoslain. Ei kaikkea voi sallia vapaan musiikkilataamisen nimissä.

Taas joku kuka ei ole tutustunut aiheeseen.
A) Matti Nikki ei ole missään vaiheessa suosinut pedofiliaa tai lapsipornoa vaan on taistellut sitä vastaan ja alunperin pystytti lapsiporno.info-sivut antamaan tietoa lapsipornosta ja kannustamaan ihmisiä sen hävittämiseen netistä.
B) Nikin sivut joutuvat sensuurilistalle sen takia, koska niillä julkaistiin ote Suomen netti sensuurilistasta, jolla oli paljon sivuja, joilla ei ollut mitään tekemistä lp:n tai edes alastomuuden kanssa.
C) Koska Nikki laittoi tämän listan sivuilleen ja siitä syntyi keskustelua Suomen sensuurilistan oikeudellisuudesta. Valtio näki helpommaksi laittaa Nikin sivut sensuurilistalle kuin ottaa kuraa niskaan väärinkäytöksistä.
D) Effin ajamista asioista pienin on piratismin laillistaminen. Effi ajaa mm. virtuaalisen yksityisyyden parempaa turvaamista, Lex Nokian ja vastaavien alas ajoa ja vastaavia oikeasti tärkeitä asioita.
E) Effi ei todellakaan ole tuntematon järjestö ja vielä vähemmän mafia. Jos haluat Suomessa nähdä oikeaa mafia-menoa niin seuraappa mitä levy-yhtiöt tekevät tai Teosto.
näin on
HA HA HA! Skriptiääliö tarttui hassuun trolliin.
Don't feed the troll
Ihmeellinen kantelu.

Lasten hyväksikäyttö on vakava asia ja tuhoaa lapsen koko loppuelämän. On vain hyvä, että lapsiporno ja Nikin kaltaiset pedofiilit saadaan siivotuksi pois internetistä.

Laajamittainen valvomaton sensuuri on pahempi asia kuin muutama lapsipornoa sisältävä sivu. Eikä lapsipornosivujen sensuroiminen, edes onnistuessaan, vähennä pedofiliaa maailmasta, saati Suomesta.

Tietääkseni sensuurilistan sisältävän sivun ylläpitäminen ei myöskään tee kenestäkään pedofiiliä.

Suomessa on sentään toimiva oikeuslaitos, joka tuomitsee pedofiilit ankarasti ja nyt joku tuntematon effi-mafiajärjestö tahtoo rapauttaa rikoslain. Ei kaikkea voi sallia vapaan musiikkilataamisen nimissä.

Miten musiikin lataaminen liittyy lapsipornoon ja ennakkosensuuriin??? Eikä tässä rikoslain rampauttamisesta ole ollut kyse. Sensuurilistoilla ei kuule saada yhtä ainoaa pedofiiliä lain eteen. Päin vastoin. Ongelma lakaistaan maton alle poissa silmistä, poissa mielestä periaatteella.
anti-trolli
Effi voisi alkaa tekemään yhteistyötä (jollei jo valmiiksi tee?) Piraattipuolueen kanssa. Molemmat ajavat samantyyppisiä asioita ja molemmat tarvitsevat lisää vaikutusvaltaa.
Ehkei kuitenkaan. EFFI ajaa yleisellä tasolla nykyajan yksilönsuojaa, kun taas Piraattipuolue on yhden asian liike.
Kyllä noilla on eroa yhtälailla kuin Skepsis ry:llä ja Vapaa-ajattelijain liitolla.
Heka
Effi voisi alkaa tekemään yhteistyötä (jollei jo valmiiksi tee?) Piraattipuolueen kanssa. Molemmat ajavat samantyyppisiä asioita ja molemmat tarvitsevat lisää vaikutusvaltaa.
Ehkei kuitenkaan. EFFI ajaa yleisellä tasolla nykyajan yksilönsuojaa, kun taas Piraattipuolue on yhden asian liike.
Kyllä noilla on eroa yhtälailla kuin Skepsis ry:llä ja Vapaa-ajattelijain liitolla.

Valitettavasti yksi puolue yritti päästä rekisteriin, mutta kannattajia ei saatu tarpeeksi. Projekti oli käsittääkseni lähempänä Effin arvoja kuin tämä Piraattipuolue. Kyseessä on TYP eli Tietoyhteiskuntapuolue. Viisaammat saanevat korjata, kiitos.
Piraattipuolue on liian radikaali.
Ihmeellinen kantelu.

Lasten hyväksikäyttö on vakava asia ja tuhoaa lapsen koko loppuelämän. On vain hyvä, että lapsiporno ja Nikin kaltaiset pedofiilit saadaan siivotuksi pois internetistä.

Suomessa on sentään toimiva oikeuslaitos, joka tuomitsee pedofiilit ankarasti ja nyt joku tuntematon effi-mafiajärjestö tahtoo rapauttaa rikoslain. Ei kaikkea voi sallia vapaan musiikkilataamisen nimissä.

Trolli?
Joni
Valitettavasti yksi puolue yritti päästä rekisteriin, mutta kannattajia ei saatu tarpeeksi. Projekti oli käsittääkseni lähempänä Effin arvoja kuin tämä Piraattipuolue. Kyseessä on TYP eli Tietoyhteiskuntapuolue. Viisaammat saanevat korjata, kiitos.
Kuulostaa ihan järkevältä. Piraattipuolue tuntuu vähän yhden asian radikaaliliikkeeltä ja EFFI taasen tuppaa nousemaan esiin lähinnä silloin, kun on mahdollisuus päästä voivottelemaan suomalaisen tietoyhteiskunnan tilaa.

Jonkin sortin tietoyhteiskuntapuolue voisi hyvinkin tehdä terää, kunhan sellainen sekä pitäisi meteliä, että pitäisi sitä tasapuolisesti kehuen ja moittien milloin mikin on tarpeellista. Piraattipuolue tuppaa keskittymään lähinnä tekijänoikeusjärjestöjen demonisointiin ja EFFI taas on tapetilla pääsääntöisesti orwellmaisissa yhteyksissä, eli kun taas vaihteeksi pitäisi itkeä Suomen muuttumista Pohjois-Koreaksi (tapahtuu noin joka toinen viikko milloin milläkin perusteella). Itketään, valitetaan, kannellaan... Ei tuota levyä hirveän kauan jaksa vakavasti ottaa, oli aihealue mikä tahansa.

Sellainen kiihkoton, neutraali, tasapuolinen ja rakentava tietoyhteiskuntapohjainen taho kun nousisi pinnalle niin voisi hyvin kuvitella moista tukevansakin.
Korrelioosi
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949