Surffaajat hakevat hankaluuksia
Vuosittaisen Norton Online Living Reportin (linkki avautuu kello 17.30) mukaan puolet internetiä käyttävistä aikuisista vierailee tietoisesti epäluotettavilla sivustoilla. Käyttäjä ei ota tiedoista varmuuskopioita, hän käyttää helposti murrettavia salasanoja. Joka kolmas kyselyyn osallistunut aikuinen kertoi tietokoneensa saaneen tartunnan haittaohjelmasta.
Varomaton verkkosurffailu, huolimattomuus ja haittaohjelmien tartuttamat tietokoneet ovat tutkimuksen mukaan hälyttävän yleisiä. Kuitenkin 99 prosenttia aikuisista väittää suojaavansa henkilökohtaiset tietonsa.
Tutkimus kattoi kaksitoista maata. Tutkimuksen mukaan myös lapsilla on parannettavaa. Joka viides lapsi kertoi saaneen vanhemmilta toruja internetin käyttötavoista.
Vanhemmat näyttävät olevan silti edelleen pahasti pimennossa lastensa internetin käytöstä, sillä lapset ilmoittavat käyttävänsä lähes kaksi kertaa enemmän aikaa internetissä kuin heidän vanhempansa kuvittelevat. Vuosi sitten etenkin yhdysvaltalaisten käsitykset internetin käyttömääristä kummastuttivat.
Tutkimuksen teki Harris Interactive Symantecin toimeksiannosta loka-joulukuussa 2008. Tutkimukseen osallistui 6427 yli 18-vuotiasta aikuista.































