Effi vetoaa presidenttiin urkintalaissa (It-viikko)

Effi vetoaa presidenttiin urkintalaissa

Effi vetoaa presidenttiin urkintalaissa
Effi vetoaa urkintalaissa presidenttiin.
Electronic Frontier Finland - Effi ry ilmoittaa pettymyksensä eduskunnan päätökseen hyväksyä niin sanottu Lex Nokia. Järjestö vetoaa presidentti Tarja Haloseen, että hän ennen lain allekirjoittamista pyytäisi korkeimmalta oikeudelta lausunnon lain perustuslaillisuudesta.
Kalevi Nikulainen
5.3.2009 08:08
Kommentit 7

Effin mukaan laajalla kansalaismielipiteellä, oikeusoppineiden kannanotoilla ja jopa poliisilaitoksen huolella rikostutkinnan heikentyvistä mahdollisuuksista oli yllättävän pieni vaikutus kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen.

- Tämä on synkkä päivä sekä kansalaisten perusoikeuksien että maamme kansanvallan kannalta. Perustuslain tulkinnan politisoiminen ja alistaminen kansanedustajia sitoviin ryhmäpäätöksiin on hyvin huolestuttavaa, toteaa Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen.

Effin valitus lähtemässä
ihmisoikeustuomioistuimeen

Jos laki kaikesta huolimatta astuu voimaan, Effi aikoo tehdä valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen toteutumista siihen sitoutuneiden maiden oikeuskäytännössä ja myös lainsäädännössä.

- Mielestämme tämä urkintalaki rikkoo kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa yksityisyyden suojaa. Luotamme siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätyy samalle kannalle, huomauttaa Tarvainen.

Effi muistuttaa, että perustuslakivaliokunta otti lähinnä kantaa lain työntekijöitä koskeviin kohtiin. Sen sijaan yleisemmät yhteisötilaajien oikeudet saivat paljon vähemmän huomiota osakseen, vaikka näiden merkitys luottamuksellisen viestinnän vaarantamisessa on todennäköisesti suurempi.

Lisäksi järjestön mukaan kysymyksiä herättää muun muassa perustuslakivaliokunnan näkemys, jonka mukaan perusoikeudet tulevat kyseeseen vain viranomaistoimintaa vastaan. Järjestö ihmetteleekin, ulottuuko tämä tulkinta myös esimerkiksi oikeuteen elämään.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Halonen ei tule noteeraamaan tätä asiaa millään tavalla.
Teuvo Työt
Presidenttikin on vain statisti, hyvä kysymys on että ketkä tätä lakia oikeasti ajoi läpi, suomen suurloosi anyone?
vapaaduunari
Tämä järjetön Lex-Nokia pitää saada moukaroitua ja runnottua alas Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimesta viimeistään.
Elä vapaana
Huono 7
Yhyy nyyhky, mennään kaikki äitille itkemään kun toi eduskunta kiusaa
byääh
"Effi" sitä ja ja "Effi" tätä... koko "Effi" on kuitenkin vain aikamiesnörttien kyhäämä poppoo joka hakaa nyt "yhteiskunnallista" asemaa sähköisten oikeuksien vaalijana ja valvojana... blaa blaa blaa

Presidentin jälkeen Effi tuleekin vetoamaan EU:n, USA:n ja YK:n, sun muihin vastaaviin kirjainyhdistelmiin, taatakseen kaikkien oikeudet.. blaa blaa blaa

Tosiasiassa "Effi" vastustaa käytännössä ainoastaan netin kaupallista käyttöä, esim. kohdennettua sähköpostimainontaa.

Täysin huu haa järjestö
Vetoa Jumalaan Effin lakkauttamiseksi
Huono 1
Käsi ylös kuka oikeasti uskoo siihen, että presidentti kumoaisi lain?
Läpi menee niinkuin väärä raha.
VeePee
Huono 1
TOSIASIASSA Effi puolustaa kansalaisten sähköisiä oikeuksia, he edustavat kansaa. Samaa ei voi sanoa näistä "kansanedustajista"...
Anti-Anti-Effi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863