Effi vetoaa kansanedustajien omatuntoon
Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustavan Electronic Frontier Finland ry:n puheenjohtajan Tapani Tarvaisen avoin kirje kansanedustajille kuuluu näin:
"Arvoisat Suomen kansan edustajat"
Suomen perustuslaki säätää kansanedustajan toimesta seuraavaa: 'Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset'.
Jos lainvalmisteluprosessi Lex Nokian kohdalla ei ole herättänyt mielessänne lainkaan epäilyksiä, niin äänestäkää toki, kaikkinensa, vapaasti lakiesityksen hyväksymisen puolesta hyvällä omatunnolla.
Jos sen sijaan mielessänne on herännyt pieninkin epäilyksen siemen perusteettomasta puuttumisesta kansalaisten perusoikeuksiin tai epäasiallisesta vaikuttamisesta, velvollisuutenne Suomen kansan edustajana on äänestää lakiesitystä vastaan.
Demokratia ei toteudu vain sillä, että aina muutaman vuoden välein äänestetään vaaliuurnilla. Demokratian oleellisempi testi on se, mitä tapahtuu joka päivä, jokaisen kansalaisen, ja etenkin jokaisen kansanedustajan valinnoissa. Mikä on teidän valintanne?"
































Kommentit (9)
Muusta emme tiedä, kun mitä meille kerrotaan
Totuuden tietää vain muutama, syyt ja seuraukset vielä harvempi
Vain median omistajien ja mafian valta tässä sirkuksessa ratkaisee
Ministerit, presidentit, kansanedustajat, kansalaiset, ovat muurahaisia vain
leikkimässä demokratiaa
kun isot pojat tökkii tikulla, kusee pesään ja nauraa
Äärimmäisen mautonta kansanedustajan työn aliarvostamista!
Effi uskoo lähinnä siihen, että mitä kovempaa huutaa, sitä enemmän tuloksia tulee. Ja siinä huutamisessa tosiasioille ei ole erityistä tilausta.
Olisikohan Effi saanut asiallisella vaikuttamisella parempia tuloksia? Nyt on kokeiltu yksinomaan asiatonta vaikuttamista, mitä masinointi puhtaimmillaan edustaa.
Mulla on mennyt viimeistään tämän asian tiimoilta täysin luottamus eduskuntaan.
Onhan se nyt ihme, jos kansanedustaja ei saa tuoda omaa mielipidettään esiin ehdottamalla muutosta lakiehdotukseen. Jos näin erehtyy tekemään niin sitten herra pääministeri moittii "irtiotosta".
Demokratia on kadonnut kun päätökset tehdään näköjään suljettujen ovien sisällä sikarikerhossa ennen virallista äänestystä.
Toivon että maa repeää ja imaisee koko eduskuntatalon "työntekijöineen" suoraan sinne missä aurinko ei paista.