Effi toivoo poliisilta aitoa läsnäoloa verkossa
- Vihdoin viimein poliisi saa resursseja ihan oikeaan poliisityöhön verkossa, Tähän asti on ehdotettu vain yksityisyyden suojan murentamista, poliisivaltuuksien jakelemista milloin kenellekin ja erilaisten sensuurijärjestelmien pystyttämistä, toteaa Effin hallituksen jäsen Tero Tilus.
Syksyllä poliisi toivoi noin miljoonaa euroa, jotta se pystyisi jatkamaan Kauhajoen kouluampumistapauksen jälkeen aloitettua tehovalvontaa.
- Olemme ajatelleet, ettemme voi lopettaa sitä, Iltalehden haastattelema poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi Iltalehdelle 5. marraskuuta.
Effi toivoo aitoa
näkyvyyttä
Effi toivoo lisäresurssien näkyvän tutkintatyön lisäksi myös näkyvyytenä ja aitona läsnäolona verkossa. Järjestön mukaan poliisin pitää saada jalkautettua yhtä hyvin nettiin kuin kaduille, toreille ja valtateille.
Effi huomauttaa, että myös poliisien koulutus on saatettava ajan vaatimusten tasolle.
- Nyt kun nettipartioinnin välttämättömyys on tunnustettu ja resurssien takaamisessa on saatu pää auki, olisi aika ottaa härkää sarvista ja ryhtyä organisoimaan poliisien koulutusta vastaamaan ajan vaatimuksia, järjestö sanoo.
Effin hallituksen jäsen Lars Wirzenius kertoo, että läpinäkyvyys ja laillisuusvalvonta ovat poliisin nettipartioinnissa, kuten poliisityössä muutenkin, ensiarvoisen tärkeitä luottamuksen ylläpitämiseksi.
- Näin kaikki näkevät, että poliisi on paikalla auttamassa kansalaisia, Witzenius korostaa.































