KRP lyttää Lex Nokian

KRP lyttää Lex Nokian
Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.
Aleksi Moisio
11.2.2009 10:18
Kommentit 7

– Yksityinen pääsee tässä asemaan, jossa sillä on laajemmat valtuudet kuin poliisilla. Tässä yhteydessä olisi ennemminkin syytä harkita poliisin käyttämän pakkokeinolain televalvonnan edellytysten tarkistamista.

Näin sanoo Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa Keskustan valtakunnallisessa äänenkannattajassa, sanomalehti Suomenmaassa.

KRP:ssä ei katsota hyvällä eduskunnan käsittelyyn tulevaa lakiesitystä, joka tunnetaan Lex Nokiana.

KRP:n mukaan sähköpostin tunnistetietojen esikäsittely yrityksen toimesta on periaatteessa hyväksyttävää. Siinä vaiheessa, kun henkilöä epäillään yritysvakoilusta tai yrityssalaisuuksien vuotamisesta, selvitystyön pitäisi kuitenkin kuulua esitutkintaviranomaisille. 

– Miten yksityinen taho kykenee soveltamaan esitutkintalain normeja, kuten on todennäköistä ja perusteltua syytä epäillä kynnystä? Onko se yhtään yhteismitallista rikosprosessin ja esitutkintaprosessin arviointeihin?

KRP:ssä ihmetellään myös sitä, että Viestintävirasto ja tietosuojavaltuutettu voisivat luovuttaa sähköpostitietoja ulkomaisille esitutkintaviranomaisille, mutta suomalaiset poliisit jäisivät ilman niitä.

Sähköisen viestinnän tietosuojalakia ja muita siihen liittyviä lakeja muuttava esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn tässä kuussa.

Lisää Aiheesta
UutinenLVM: Lex Nokia ei riko perustuslakia (16.2.2009 12:36)
UutinenLindén peruu kohuväitteensä (12.2.2009 17:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Omistuiselta kuulostaa se, ettei esimiehellä olisi oikeutta tietää mitä ja kenen kanssa työntekijä esim. myyjä neuvottelee esim. yrityksen sähköpostilaatikon välityksellä. Eihän siellä pitäisi olla muuta kuin yritykseen ja sen asiakkaisiin/kumppaneihin liittyvää tietoa. Käsittelevä henkilö on vain rajapinta ja yrityksen edustaja siinä välissä.
hmm
Huono 3
Mihin sitä myyjää tuossa sitten enää tarvittaisiin ? Hoitatakoot esimies hänelle kuuluvat hommat ja myyjä hänelle kuuluvat.
pessimisti
Huono 2
Kuullostaa omituiselta, että joku haluaa heikentää kaikkien suomalaisten yksityisyydensuojaa vain siksi, että se myyjä saattaa joskus lähettää postia esimerkiksi eukollee, jotta keitäpä perunoita.

Mietitäänpä asioita hieman laajemmin kuin vain siltä kantilta, että "Nää koneet on meijän!!!".
LEX-hällävälien vastustaja
Lex Nokia mahdollistaisi esim. sen, että jos työntekijällä on kotonaan yrityksen maksama nettiliittymä niin valvonta tuon lain perusteella olisi nähdäkseni mahdollista ulottaa myös työntekijän kotiin ja vapaa-ajalle... tai sitten vaikka taloyhtiön edustaja voisi fiilis-pohjalta alkaa seuraamaan asukkaiden ip liikenteen tunnistustietoja, mitä selaat, milloin selaat, kelle laitat postia, keltä tuli postia, kelle soitat voip puhelun jne. Aika kyseenalaista eikös? Ja eikös tämä ole näin, että jos tarkastelee sähköpostin header tietoja, niin samalla on mahdollista nähdä myös koko viesti?

Kai tämän voisi verrannollistaa siihen, että taloyhtiön edustajalla pitäisi olla mahdollisuus penkoa kirjeposti ja tarkistaa keneltä tuli postia ja mitä tuli? Tai kelle lähetät ja milloin lähetät. Mitähän tuo mahtaisi kansa tuumata, kun postilaatikolla käy niin talkkari katsoo "headerit"?
No entäs tämä
Huono 0
Lex Nokia on näköjään muuttunut arvovaltakysymykseksi, ei auta vaikka lainoppineet ovat todenneet sen epäkelvoksi, samoin lain noudattamista suorittava taho eli poliisi. Laki runnotaan läpi koska muuten sen puolesta liputtavat menettäisivät kasvonsa.
Näin meillä
Huono 0
Kappas, sananvapausväki samassa rintamassa
kyttien kanssa.
Ei auta, kyllä firmoilla tulee aina olemaan
omissa asioissaan enemmän valtaa kuin poliisilla.
Kurenmaan mukaanhan firmat eivät edes saisi
epäillä työntekijäänsä yritysvakoilusta.
Se mitä firmat oikeasti pelkäävät on poliisin
ammattitaidottomuus. Siinä vaiheessa kun poliisi
alkaisi yritysvakoiluepäilyä oikeasti selvittämään,
olisi kaikki jäljet todennäköisesti peitetty.
Risto Kauppila
Huono 0
krp:n kommentti.kuinka voi olla mahdollista että yksityisiä tietoja voivat seurata yritykset ja ja mikä hyvänsä instassi .ulkomaalaiset tiedustelupalvelut,isännöitsiäyhtiöt,kunnat.kirjastot.mutta samoja tietoja ei virallisesti voi KRP suomessa seurata samoilla sivuilla. ennen lain voimaantuloa on paljon tarkistettavaa. lainsäädäntö eduskunnassa on ennenkin tehnyt hätiköityjä päätöksiä.jotka jälkikäteen on jouduttu pyörtämään.
erkki järviö
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949