Pankkiautomaatteja ansoittaneet vangittiin
Poliisin mukaan muutamaa automaattia kantakaupungilla koskettanut toiminta havaittiin tammikuun lopussa. Miehet otettiin kiinni samassa yhteydessä, kun laitteet poistettiin automaateista.
Helsingin käräjäoikeus on alkuviikosta vanginnut miehet epäiltynä törkeästä maksuvälinepetoksesta.
Linkkiä kylmäasemakopiointiin
selvitetään
Espoossa havaittiin hieman aikaisemmin maksukorttien kopiointia tietyillä bensa-asemilla. Poliisi kertookin selvittävänsä, onko tapauksilla yhteyttä toisiinsa.
– Toistaiseksi tällaista linkkiä ei ole löytynyt, mutta ajallinen yhteys osuu niin lähelle, että asiaa pitää vahtia suurennuslasilla, rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista kertoo.
Erikoisia viritelmiä
Kylmäasemakopioinnin avulla tehdyillä korttikopioilla oli ehditty nostaa rahaa tuhansien eurojen edestä, poliisi kertoi tammikuussa.
Niinimäen mukaan Helsingin tapauksesta ei ole vielä varmaa tietoa, ehtivätkö rikolliset purkaa keräämiään korttitietoja laitteista ja nostaa rahaa.
– Nämä laitteet ovat vähän sellaisia omatekoisia viritelmiä, joten emme saa tietoja ulos ihan vain liittämällä johdon tietokoneeseen, rikoskomisario kuvailee poliisityön kommervenkkejä.
Kortit vaihdettu
varmuuden vuoksi
Lisäksi tutkitaan, onko pankkiautomaatteihin kiinnitettyjä laitteita ehditty käyttää muualla Helsingissä ennen kuin epäillyt otettiin kiinni.
Pankit ovat ottaneet yhteyttä asiakkaisiinsa ja vaihtaneet kopioiduiksi epäillyt kortit uusiin varmuuden vuoksi.
– Olisin aika toiveikas, että Suomessa pankit osaavat toimia tällaisissa yhteyksissä etupainotteisesti, Niinimäki sanoo.
Tällä hetkellä oletus on, että tapaus koskisi enintään kymmeniä kortteja satojen tai tuhansien sijaan.































Kommentit (14)
Ja korvauksia kärsimyksestä. Eivätkä ne ole varmaan saaneet harjoittaa uskontoaansakaan sellissä.
Voit olla melko varma, että näin onkin. Se ei auta tällaisissa tapauksissa, joissa laitetaan lisänäppäimistö ja -kortinlukija olemassa olevien päälle.
eh? vähän sellaisia omatekoisia viritelmiä? ei kai nyt sentään pontikkapannusta ole kyse? ettei vaan itänaapurin pelosta ole kyse :/
Niin oliko ne kotosin Hölmölästä vai muualta itäeuroopasta?
Miten ois vihtoehtoiset ilmaukset kaksi eurooppalaistatai kaksi pohjoiselta pallonpuoliskolta kotoisin olevaa
Meinasitko että ne on siinä nätisti ja huomaamattomasti teipillä kiinni? Kyllä ne automaatit hälyttää kun siihen poraa kiinni lisälaitteita. Ja luulisi aika monella tällaisen uutisoinnin jälkeen soivan hälytyskellojen jos automaatilla töröttää pikkuisenkin tavallisuudesta poikkeavia värkkejä kortteja vastaanottamassa.
Jos näin on tehty, niin asiaks ei ole saanut rahaa automaatista, mutta kortti tiedot ja pin koodi on mennyt rikollisille. Onko näin. Mutta jos on saatu rahaa nostolla niin silloin se "lisälaita" on kytketty automaatin tietojärjetelmään ja näin silloin olisi pitänyt mennä hälytys eteenpäin kun se on siihen kytketty.
Laite oli sellainen ihan asiallisen näköinen alle sentin paksu paneeli, joka kiinnitettiin kaksipuolisella teipillä yms. automaatin oman etulevyn päälle. Laitteessa oleva lukija kopioi kortin magneettiraidan samalla kun se meni paneelin läpi bensa-automaatin omaan lukijaan. Samalla tavalla laitteessa olevat näppäimet painoivat alla olevia bensa-automaatin näppäimiä ja samalla kopioivat tunnusluvut parempaan talteen.
Jos homma on tehty yhtään ammattimaisesti, eroa "lisävarusteettomaan" automaattiin voi olla hyvin vaikea huomata, koska automaatti toimii ihan normaalisti. Jos kopioidut tiedot välitetään langattomasti eteenpäin, niitä voidaan alkaa väärinkäyttämään saman tien.