Lex Nokia: "huonosti harkittu ja ylimitoitettu"

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Lex Nokia:
Tunnistetietojen käsittelystä olisi raportointivelvollisuus tietosuojavaltuutetulle ja se olisi maksullista.
Vihreiden kansanedustaja Johanna Sumuvuori korostaa lopullista eduskuntakäsittelyä vartovan Lex Nokian olevan hyvin ongelmallinen.
Tuomas Linnake
5.2.2009 13:04
Kommentit 3

Johanna Sumuvuori on yksi niistä, jotka allekirjoittivat vastalauseen lakia koskevalle mietinnölle joulukuussa. Hänellä on ongelma lain potentiaalisen laajuuden vuoksi ja hän on siksi ehdottanut sen rajaamista koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotamista.

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki antaisi yrityksille, mutta ainakin periaatteessa myös taloyhtiöille, kirjastoille ja oppilaitoksille, mahdollisuuden penkoa sähköpostien tunnistetietoja tietyissä tilanteissa. Käytännössä esimerkiksi työnantaja näkisi, kuka lähettää minkä kokoisen ja tyyppisen viestin kenelle ja milloin.

– Yrityssalaisuuksien vuotaminen on todellinen ongelma, mutta Lex Nokia on huonosti harkittu ja ylimitoitettu keino sen ratkaisemiseksi, Sumuvuori kirjoittaa Vihreiden blogissa.

Luultavasti tehoton

Sumuvuori esitti valiokuntakäsittelyssä lakiin rajauksia, koska hän pitää sitä nykymuodossaan "hyvin ongelmallisena erityisesti yksityisyyden suojan ja kirjesalaisuuden kaventumisen näkökulmasta".

Yksi erityisesti kritisoitu piirre laissa on se, että aiemmin vain poliisille kuuluneita oikeuksia ollaan siirtämässä yhteisötilaajille. Mutta kun lainsäädännössä liikutaan ihmisten perusoikeuksien alueella, toimivaltuuksien pitäisi oikeusvaltiossa olla viranomaisten käsissä, Sumuvuori alleviivaa.

– En usko Lex Nokian juuri auttavan yritysten tietovuotojen selvittämisessä. Yrityssalaisuuksia tuskin vuodetaan työsähköpostilla, kun käytettävissä on lukemattomia muita keinoja, joita ei voida valvoa. Esimerkiksi Gmaililla, muistitikulla tai poltettavilla cd-levyillä tietoja voi kopioida ja toimittaa eteenpäin Lex Nokiasta huolimatta.

Mielenilmaus tänään

Käytännössä todellisuus ei todennäköisesti olisi aivan niin synkeä kuin pahimmissa skenaarioissa on maalailtu.

– Talonmiehen tytär syyllistyisi Lex Nokian jälkeenkin rikokseen, jos tämä noin vain tutkisi asukkaiden viestien tunnistetietoja, Johanna Sumuvuori huomauttaa.

Sunnuntaina Helsingin Sanomat kirjoitti Nokian uhanneen lähteä Suomesta, jos lakia ei saada aikaan. Nokia kuitenkin kiisti uhkauksen myöhemmin päivällä.

Tänään eduskuntatalon edustalla pidetään mielenilmaus lakia vastaan.

Lisää Aiheesta
UutinenKRP lyttää Lex Nokian (11.2.2009 10:18)
Uutinen"Lex Nokia on täynnä mokia" (5.2.2009 16:43)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
15 -kesäisenä pääsee vastaamaan itsekin teoistaan. Siihen asti vanhemmat ja koivuniemen herra tekee tehtävänsä.?
Hande
Huono 0
Oho, kansanedustajista löytyy jopa järkeviä ihmisiä.
Kuka tosiaan käyttää työpostia salaisuuksien lähettämiseen vakoilumielessä?

Vaihtoehtoja on maailma täynnä.

Herääkin kysymys, että mitä tällä lailla oikeasti haetaan. Tunnistetietojen tarkistus taitaa olla vain "peitetarina".
Huono 0
Kuka hullu vakooja käyttäisi työnantajansa lähiverkkoa, sähköpostia ja konetta.
Sen voi tehdä turvallisesti omalla koneella, omalta yksiyiseltä shköpostista ja vaikkapa puistonpenkillä!
Ei vakoojat tyhmiä ole
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949