Nokia tutkii kännykkätietojen taltiointia
Eduskunta päättää Lex Nokiaksi kutsutusta tietosuojalain muutoksesta lähiviikkoina. Nyt kännykkäjätin muutkin tiedonkeruuhankkeet ovat alkaneet kiinnostaa alan asiantuntijoita.
Seuraavaksi salaliittoteoreetikkojen suosioon noussee Nokian tutkimusyksikön vuonna 2007 käynnistämä Nokoscope-projekti.
Yhtiö kehittää Yhdysvalloissa ennenäkemätöntä matkapuhelintietojen tallennus- ja seurantajärjestelmää. Nokoscope jemmaisi älypuhelinten ja päätelaitteiden väliaikaisia signaali- ja muita tietoja, joita nykyisellään ei saada taltioitua tarpeeksi kattavasti.
Nokia toivoo luovansa muun muassa nykyistä GPS-järjestelmää tarkempia paikannusmenetelmiä, joka toimisivat myös sisätiloissa.
– Nokoscope taltioisi missä olet, mitä teet, kenen kanssa ja milloin, Nokian tutkimusyksikkö maalailee tammikuussa julkaisemassaan raportissa.
Tutkimusyksikkö sanoo löytäneensä projektille paljon kaupallisia sovellusmahdollisuuksia. Seurantajärjestelmä auttaisi muun muassa löytämään paikallaolevia kavereita urheilu- ja konserttistadionien tungoksessa.
Yritykset saisivat osto- ja liikkumishistoriasi perusteella paremmin selville, millaiset tuotteet, palvelut ja paikat sinua kiinnostavat.
Tutkimusyksikön mukaan Nokoscopesta olisi hyötyä myös pelastus- ja turvallisuusviranomaisille.
Ihmisiä ei petetä,
Nokia lupaa
Nokoscope-järjestelmä on vasta varhaisessa testivaiheessa. Siihen on etsitty ja saatu runsaasti vapaaehtoisia koehenkilöitä netin kautta.
Yhtiön mukaan yksityisyyden suojasta pidetään silti visusti kiinni. Ilman käyttäjän henkilökohtaista suostumusta kännykkätietoja ei ronkita vastedeskään.
Ilta-Sanomien Kalifornian Piilaaksossa haastatteleman projektivastaavan David Raczin mukaan Nokia keskittyy pitämään Nokoscopea vain tieteellisenä projektina, ei Isoveli valvoo- ohjelmana.
– Ihmisten luottamuksen pettäminen koituisi vain Nokian vahingoksi. Yhtiö ei aio antaa sen tapahtua, Racz lupaa.
Vainoharhaisimmissa ja/tai hauskimmissa verkkohuhuissa Nokoscopea on jo verrattu mystiseen Echelon-vakoilujärjestelmään.
X-files –henkisissä tarinoissahan amerikkalaiset ja britit valvovat Echelonilla koko maailman tietoliikennettä ja sähköpostiviestejä. Kännyköistä moinen systeemi on toistaiseksi puuttunut.
































Kommentit (7)
kaverit löytyy, pelastuslaitos löytää silloin harvoin tarvitaan.
jatkuvassa häirinnässä siihen jotkut vainoharhaiset instanssit pääsevät järjestelmään jatkuvasti, vaikka hupimielessä. Aina on mm. Pillahtajia joille syntyy hermoromahdus, mikäli ei tiedä mitä, missä ja miten kolmas osapuoli.
Toisaalta selviää myös pillahtajankin "tiedot".
sitäpaitsi
-
Echelon on valtava vakoilujärjestelmä, se toimii USA:n 10.4.2007
ja se toimii nyt myös EU:ssa. Suomalaisia yrityksiä, poliitikoita jne. voidaan vakoilla ja toiminta on laitonta, kuten kirjoituksista ilmenee.
http://www.mindcontrolforums.com/pro-freedom.co.uk/echelon.html
http://www.guardian.co.uk/international/story/0,,178584 ,00.html
http://www.privacy.org/pi/activities/tapping/statewatch _tap_297.html
http://www.theregister.co.uk/2001/09/06/eu_releases_ech elon_spying_report/
http://www.groovyweb.uklinux.net/?page_name=how%20the%2 0government%20is%20watching%20you%20through%20echelon
http://www.europarl.europa.eu/meetdocs/committees/temp/ 20010322/433563EN.pdf
http://news.zdnet.co.uk/hardware/0,1000000091,2079847,0 0.htm
http://india.indymedia.org/en/2002/10/2271.shtml
http://news.zdnet.co.uk/itmanagement/0,1000000308,20798 52,00.htm?r=1
http://cryptome.org/echelon-ep-fin.htm
Suomalaisiakin on ollut mukana tästä päättämässä mm. R. Paasilinna (sd).
Toivottavasti palstan sheriffi salliin EU:sta kirjoittamisen kuten palstan henkeen kuuluu
NSA:lla näppinsä Vistan kehittämisessä Torstai 11. tammikuuta 2007
Microsoft on kertonut, että Yhdysvaltain turvallisuuspalvelu NSA oli mukana kehittämässä yhtiön Vista-käyttöjärjestelmää.
Microsoftin mukaan NSA:n tehtävänä oli varmistaa, että Vista on tietoturvan oletusasetuksiltaan Yhdysvaltain puolustusministeriön vaatimusten mukainen. Asiasta kertoi Washington Post -lehti tiistaina.
NSA on ollut ohjelmistotalojen kanssa yhteistyössä aiemminkin. Microsoftin kanssa yhteistyötä on tehty Windows 2000- ja Windows XP -käyttöjärjestelmissä.
Vista lienee kuitenkin ensimmäinen käyttöjärjestelmä, jota turvallisuuspalvelu on ollut kehittämässä jo ennen sen julkaisemista.
NSA-yhteys on herättänyt epäluuloa. Yksityisyyden suojaa ajavat kansalaisjärjestöt muistelevat vuosien takaista kohua NSA:n asentamista takaovista järjestelmiin.
Electronic Privacy Information Centerin johtaja Marc Rotenberg sanoi IDG:lle, että syytä huoleen saattaa olla.
- Hälytyskellot soivat, kun hallituksen vakoilupalvelu tekee yhteistyötä yksityisen sektorin suurimman käyttöjärjestelmäkehittäjän kanssa, Rotenberg sanoi.
NSA kiisti takaovien asentamisen Vistaan.
Veisu 7 vuotta mitä on kaksi ynnä viisi?
Vai mystine echelon - mikä lapsi siellä on toimittamassa - mitä tapahtui esimerkiksi 1994-1995 vihje saudi-arabia/ranska/usa
tulin juur koulkusta vah kolme kalapalaa ettei poliisi paikalle