Lex Nokia liikahti lähemmäs
Valiokunta hyväksyi sähköisen viestinnän tietosuojalakia koskevan mietinnön äänin 9-6, eduskunta tiedottaa. Laki koskee tietoliikenteen tunnistetietojen käsittelyä yrityksissä, mutta myös muun muassa kirjastoissa ja yliopistoissa.
Valiokunta suhtautuu myönteisen kriittisesti niin sanottuun urkintalakiin ja esittää sen hyväksymistä muutettuna. Hyväksytty mietintö sisältää siis ne pieniksi arvioidut muutokset, joita perustuslakivaliokunta aikaisemmin esitti.
- Siinä on lisäksi muutamia pieniä sanallisia muutoksia ja täsmennyksiä, mutta pääasiassa hyväksyimme sen perustuslakivaliokunnan toivomin muutoksin, valiokuntaneuvos Kaj Laine sanoo.
Kolme vastalausetta
Mietintöön sisältyy kolme vastalausetta: Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n.
Vasemmistoliiton vastalauseen allekirjoittivat valiokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen ja Pentti Tiusanen, Vihreiden vastalauseen Johanna Sumuvuori ja SDP:n vastalauseen Saara Karhu, Lauri Kähkönen sekä Tero Rönni.
Laissa määritellään aiempaa selvemmin ehdot sille, miten yhteisötilaajat saavat käsitellä sähköpostien tunnistetietoja. Valiokunta korostaa, että tunnistetietojen käsittely on vasta viimesijainen toimenpide.
Valiokunta toteaa lakiesityksen avaavan käytännössä mahdollisuuksia toimivaltuuksien väärinkäyttöön, mutta uskoo väärinkäytösten selvän sanktioinnin tasapainottavan asiaa. Valiokunnan mielestä nyt esitetyt säännökset tiukentavat huomattavasti puuttumista viestintäverkkojen ja palvelujen luvattomaan käyttöön.
Ennen kuin yksikään yhteisötilaaja voi ryhtyä käsittelemään tunnistetietoja, on sen laitettava tietoturva kuntoon, määriteltävä miten palveluja saa käyttää, jaettava kirjalliset ohjeet käyttäjille, nimettävä ylläpidosta, tietoturvallisuudesta ja turvallisuudesta vastaavat henkilöt, jotka tunnistetietoja käsittelevät, tiedotettava menettelystä, ilmoitettava tietosuojavaltuutetulle tunnistetietojen käsittelyn aloittamisesta ja annettava tietosuojavaltuutetulle vuosittainen raportti.
Tunnistetietojen käsittely on sallittua vain siinä laajuudessa, että yhteisötilaaja pystyy riittävällä tavalla yksilöimään poliisille tehtävän rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön.
Laki siirtyy ensi vuodelle
Valiokunta pitää välttämättömänä, että kyseisen lakiesityksen esiin nostamat mahdolliset puutteet tai epäselvyydet poliisin toimintavaltuuksissa, esimerkiksi selvitettäessä yrityssalaisuuksiin liittyviä väärinkäytöksiä ja rikoksia, selvitetään pikaisesti ja tarvittaessa jo ennen pakkokeinolainsäädännön laajempaa uudistusta.
Liikenne- ja viestintäministeriön myös edellytetään antavan valiokunnalle kattavan selvityksen ja arvion siitä, miten lakiuudistuksen tavoitteet ovat toteutuneet ja miten muun muassa yhteisötilaajat ovat sitä soveltaneet.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta julkaisi vastikään vastalauseensa lakiesityksestä. Lisäksi muun muassa oikeuskansleri Jaakko Jonkka on jyrähtänyt laista.
Kaj Laineen mukaan lakiesitystä tuskin ennätetään vastoin aiempia oletuksia tuoda eduskunnan käsiteltäväksi tämän vuoden puolella. Käsittelyn aika lienee helmikuussa.
































Kommentit (3)
Voi Orwell sentään. Nyt olisi taas se Perustuslakituomioistuin toimiva ratkaisu, mutta ei kun "valio"kunnat päättämään (mitä siellä on jotain maajusseja?) asioistamme.