Vaalitulos hyväksyttiin epäselvyyksistä huolimatta

Oikeusministeriö
Vaalitulos hyväksyttiin epäselvyyksistä huolimatta
Kunnallisvaalien tulos hyväksyttiin keskiviikkoiltana myös niissä kolmessa kunnassa, joissa kokeiltiin sähköistä äänestystä, STT kertoo Helsingin Sanomien välityksellä.
Tuomas Linnake
29.10.2008 22:28
Kommentit 2

Uutisen mukaan vaalitulos vahvistettiin Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä, vaikka epäselvyyttä on kaikkiaan 232 sähköisen äänen kohtalosta. Näissä tapauksissa äänestys keskeytyi, kun äänestäjät eivät painaneet ok-painiketta.

Jokaisen kolmen kunnan keskusvaalilautakunnassa pidetään kuitenkin todennäköisenä, että tarina ei pääty tähän: joku kansalainen valittanee tuloksesta hallinto-oikeuteen.

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi on vaatinut e-äänestyksen epäselvyyksien vuoksi uusintavaaleja sähköisen äänestyksen kokeilukunnissa.

Kasvin mukaan marginaalit valittujen kohdalla olivat niin pieniä, että 232 lisä-ääntä olisi voinut vaikuttaa valtuustojen kokoonpanoon.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
"mitä merkitystä muutamalla äänellä? mitä merkitystä vaaleilla?" voisi joku kysyä, eli eiköhän anneta herrojen päättää vaalitulokset niin ei tarvitse tyhmän kansalaisen käydä äänestämässä väärin. itsekin äänestin herrojen mielestä väärää puoluetta.
aeskee
Huono 3
Miksi se äänestyskone ei voinut vetää sitä korttia sisään, kuten huoltoasemilla jne. Tällöin tuollaisia ongelmia ei voi tulla. Piste.
Ihmettelijä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949