Huomenna tulevat Effin Isoveli-palkinnot
Effin mukaan järjestö haluaa pakinnoilla kiinnittää huomiota kansalaisten perusoikeuksiin kohdistuviin uhkiin.
EFFi antaa lisäksi myönteisen Winston Smith -palkinnon yksityisyyttä ja perusoikeuksia ansiokkaasti puolustaneelle henkilölle.
Palkittavat valitsee vaihtuva asiantuntijaraati, jossa tänä vuonna ovat politiikan tutkija Iivi Masso, professori Tere Vadén ja Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen.
Tämänvuotinen Isoveli-gaala on Suomen viides. Aiempina vuosina on palkittu muun muassa Tanja Karpela kirjastojen internet-sensuurista ja pääkaupunkiseudun joukkoliikennelaitos YTV kansalaisten liikkumista valvovasta matkakorttijärjestelmästä.
Tapahtuma pohjautuu englantilaisen Privacy Internationalin luomaan Big Brother Awards -konseptiin. Kansainvälinen perinne aloitettin vuonna 1998 Lontoossa ja palkintoja on Effin mukaan jaettu noin tusinassa maassa vuosittain.


























_Bridge_river_view_2008-09-18.jpg&w=48)





Kommentit (4)
Onneksi meillä onkin poljettu jo useamman vuoden oikeuksia ja poliisikin haluu määrärajoja valvontaa, kun ei nykyisetkään hommat onnistu.
Ja Suvi on edelleen aivan pihalla näistä jutuista. Suunta on siis selkeästi kohti kallionkielekettä josta ei voi päästä kuin lujaa alas.
Periaatteessa kyllä, mutta netti on rakennettu ydinsodan kestäväksi ja toimittamaan lähetetty data riittävällä todennäköisyydellä läpi, vaikka verkosta olisi suuriakin osia pimeänä.
Jos haluat valvoa netin liikennettä, on valvonta ulotettava jokaiselle syöttölatteelle. Eli olet oikeassa, että valvonta on teknisesti mahdollsita :D