USA kävi valtavan roskapostiverkoston kimppuun
Kahden ihmisen johtama valtava roskapostiverkosto on määrätty lopettamaan toimintansa Yhdysvalloissa. Maan kuluttajansuojaviranomainen FTC sai oikeusistuimen päättämään, että neljän yhtiön kautta pyöritetty virheellisen mainospostin lähettäminen on lopetettava.
FTC kertoo saaneensa yli kolme miljoonaa valitusta roskapostittajien toimista. He ovat toimineet Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Kyprokselle rekisteröityjen yritysten kautta. Roskapostittajat ovat kaupitelleet useita erilaisia lääkkeitä, jotka eivät toimineet.
Viranomaisen haasteessaan siteeraamien asiantuntijalausuntojen mukaan jossain vaiheessa jopa kolmannes maailman roskapostista oli lähtöisin näiltä henkilöiltä ja heidän kumppaneiltaan.






























Kommentit (3)
Tuskinpa. Niin kauan kuin ihmiset ovat riittävän tyhmiä antaakseen spämmääjille rahaa ja kiinnijäämisen riski etenkin vähemmän valvotuissa maissa on suhteellisen pieni, niin uusia yrittäjiä riittää kyllä.