Effi huudahtaa lisääntyvästä valvonnasta
Nyt Kauhajoen jälkeen poliisista on esimerkiksi esitetty tietosuojan kaventamista. Mutta Effin hallituksen puheenjohtajalta Tapani Tarvaiselta eivät huolet lopu kesken.
- Teletallennusvelvollisuus, internetin sensurointi, lentomatkustajien tietojen luovutus, geneettisen tiedon keruu, valvontakameroiden räjähdysmäinen lisääntyminen..., Tarvainen harmittelee. Hänestä ihmisten pelkoja käytetään hyväksi luomalla aina vain uusia rajoituksia ja valvontamekanismeja, välittämättä siitä miten vähän ne oikeasti auttavat.
Mikä on Effin painoarvo?
Onko Effi tätä kehitystä vasten sitten epäonnistunut tehtävässään eli kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustamisessa?
Puheenjohtaja Tarvainen muistaa voiton hetkiä, joissa Effillä hänen mukaansa on ollut ainakin sormensa pelissä. Onnistumiseksi hän laskee muun muassa lapsipornon torjumiseksi säädetyn nettisensuurilain laimenemisen operaattorien tullessa vastustajia vastaan ja pakottavuuden uhan väistyessä.
Vuonna 2001 perustettu Effi oli mukana myös kaatamassa ohjelmistopatenttidirektiiviä, Tarvainen huomauttaa.
- [Effin painoarvo] on hurjasti kasvanut alkuvuosista. Meiltä esimerkiksi pyydetään säännöllisesti lausuntoja lakiesityksiin. Aika vahvasti on nähtävissä, että Effin tapaiselle järjestölle, joka edustaa kuluttajien ja yksityisten ihmisten ääntä näissä asioissa, on ollut selvä tilaus.
Neljä teesiä
Freedom, not Fear! -päivän Suomen päätapahtuma on Kaapelitehtaalla Helsingissä lauantaina kello 14.
Kampanjan teesit ovat:
1. Valvonnan vähentäminen
2. Olemassa olevien seurantajärjestelmien arviointi
3. Uusien massaseurantahankkeiden lykkääminen
4. Takuu sananvapauden toteutumiselle myös internetissä
- Pelolle ei pidä antaa periksi. Vapaudella on hintansa, mutta se on sen arvoinen. Kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia, myös turvallisuuden kannalta, Tapani Tarvainen tiivistää.


































Kommentit (15)
Toimitukselle aloite:
printtimediassa on ollut jo pitkään esim. kulttuuripuolella ns. puffi-osasto tai "minne mennä" -palsta, etc. Tämän tapaisiin artikkeleihin voisi soveltaa jatkossa samaa käytäntöä. Näin tällaiset buffit eivät ole sotkemassa varsinaista alan uutisointia.
Sä kun olet noin perehtynyt printtimediaan, tiedät varmasti myös, että kaikki mediat tapaavat ajoittain tehdä juttuja, joissa kerrotaan jostakin tietystä henkilöstä, yhdistyksestä tai yrityksestä, miksei yksittäisestä tuotteestakin. Tällaisissa ei kuitenkaan ole kyse mainitsemistasi maksetuista mainoksista tai puffeista.
Päinvastoin, on varsin tavallista että jossakin yksittäisessä jutussa nostetaan esille tietyn tahon näkemykset ja jossakin toisessa taas vastakkaista mielipidettä edustavien ajatukset. Monipuolisuus syntyy siis ajan myötä. Jokaisessa yksittäisessä jutussa ei tarvitse haastatella kaikkia mahdollisia tahoja, eikä kaikkien juttujen tarvitse olla uutissähkeitä, joissa pyritään vain summaamaan eri tahojen keskeisimmät teot ja teesit mahdollisimman tiiviisti.
Tällaisille jutuille on tilaa niin netissä kuin printissäkin. Molemmissa on myös tapana nostaa esille yhdistysten ym. tekemisiä jonkin ajankohtaisen, yhdistyksen toimintaan liittyvän päivän yhteydessä. Sikälikin tämä on siis täysin linjassa printtimedian perinteisten käytäntöjen kanssa.
Ainakin minusta on kiva jättää esimerkiksi yöksi polkupyörä tiukassa kameravalvonnassa olevaan suojaukseen. Miksi ei olisi? Miksi tuo valvonta pitäisi poistaa?
En tainnut ilmaista itseäni kyllin selkeästi:
Sisällön selkeyttämiseksi erilaiset järjestöuutiset pitäisi laittaa omiin listoihinsa. En ottanut kantaa tuon ko. järjestön tiedotteen sisältöön, vaan siihen, että nyt ne roikkuvat viemässä varsinaisilta uutisilta tarpeettomasti palstatilaa.
Nopeasti katsottuna erityisesti Effi näyttää osaavan hyödyntää tätä IT Viikon selkeytymätöntä toimituslinjaa, mikäli sitä mitataan läpimenneiden tiedotteiden määrällä.
Ehdotan, että IT Viikko toteuttaisi erillisen järjestöt tiedottavat palstan, jonne nämä sinänsä tärkeät kannanotot, etc. voitaisiin näppärästi sijoittaa.
"Ne" haluaa tietää milloin sinä lähdet liikenteeseen.