Apple korjasi päälle kaksi tusinaa Java-aukkoa
Korjaukset koskevat Java for Mac OS X 10.4 - ja Java for Mac OS X 10.5 -ohjelmistoa. Mutta jälleen kysyttää yhtiön päivitystahti.
Computerworldin mukaan selvästi suurin osa haavoittuvuuksista on sellaisia, jotka Sun korjasi Windows-, Linux- ja Solaris-alustoilla jo maaliskuussa. Aivan hiljattain Applea arvosteltiin hitaasta reagoinnista puhuttaneeseen dns-haavoittuvuuteen.
Cert-Fi:n mukaan Applen nyt poistamia haavoittuvuuksia voi hyväksikäyttää esimerkiksi houkuttelemalla käyttäjä vihamielisesti muotoillun Java-sovelman sisältävälle www-sivustolle.
































Kommentit (13)
Trolla inte min Apple.
Se, mitä Apple teki Javaa käyttävillä viimeisimmän käyttöjärjestelmän lanseerauksen yhteyydessä, kertoo kyllä syyllisen. Javan tuorein versio ei toiminut ja syy oli aivan täysin Applen. Netistä löytyy asiasta kyllä lisätietoja riittämiin.
Esimerkiksi Eclipse-ympäristöä käyttäneet, käyttöjärjestelmän päivittäneet saivat kauhukseen todeta, että koko ympäristö ei enää käynnistynytkään. Luin useamman kommentin, jossa Applella www-sovelluksia vääntävät totesivat, että nyt riitti heidän kärsivällisyytensä. Linux-, Solaris-, Windows- ja muissa ympäristöissä ei tullut mitään ongelmia.
Apple kieltäytyi ainakin alkuun edes kommentoimasta asiaa ja osin kaikki tieto Java-tuesta jopa katosi yhtiön sivuilta ja käyttäjät jäivät täysin tietämättömiksi.
Ja tästä voi sitten ihan vapaasti etsiä tietoa netistä, sitä löytyy kyllä.
Tämä ongelma on vähän kaikkien lelujen kanssa. Päältä ne saattavat olla oikeinkin pätevän oloisia, mutta ei niistä mihinkään oikeisiin miesten/naisten töihin ole.