YouTubesta tuli ongelma poliisille
Epäilyttävien videoiden löytäminen verkon yhteisöpalveluista tuottaa poliiseille päänvaivaa.
– Poliisi pystyy katsomaan videoita vain, jos tiedämme videon tarkan hakemistopolun, apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhinen totesi tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa Uusi Suomi -verkkolehden mukaan.
Osa lehdistä kiirehti vetämään Nyrhisen puheista johtopäätöksen, että poliisin koneissa käytettävissä olevien hakusanojen käyttöä olisi jotenkin rajoitettu.
Tämä ei kuitenkaan Nyrhisen mukaan pidä paikkaansa. Myöhemmin päivällä Nyrhinen tarkensi Digitodaylle, että ongelma ei ole poliisin koneissa, vaan oikean osoitteen löytämisessä.
– Esimerkiksi shooting, verilöyly tai muu tällainen sana ei aukea Google-haulla, vaan netistä pitää löytää oikea polku tähän tiedostoon, Nyrhinen sanoo.
– Tiedoston sisältö selviää, jos sinne pystyy menemään jotain polkua pitkin, mutta niitä ei pysty aina hakemaan hakukoneilla.
Nyrhinen sanoo saaneensa tällaisen tiedon ja kertoo, ettei hän tunne "atk-tekniikkaa" sen kummemmin. Samassa tilaisuudessa paikalla olleen rikosylikomisario Urpo Lintalan mukaan poliisilla on "kohtuullisen hyvät valmiudet" internetin tutkintaan.
Ylen mukaan keskusrikospoliisi on nyt määrätty valvomaan internetiä tehostetusti. Määräys on voimassa toistaiseksi, ja valvonta perustuu vihjeiden tarkastamiseen.
Krp:stä korostettiin, että yksittäisiä internet-sivustoja ei vahdita, ja että koko internetin valvominen on mahdotonta. Kyse olisi neulan kaivamisesta heinäsuosta.
(Päivitys: Uutisen tietoja päivitetty Nyrhisen kommenteilla.)































Kommentit (15)
Oliko tarpeeksi hyvin profiloitu? ;)
Asia on juuri näin ja kun valvonnassa tulee jotain julki on yleensä jo monta vuotta liian myöhäistä.
"Poliisien valmiudet tuohon asiaan ovat sellaiset että helpompaa olisi kieltää kaikki ampuma-aseet alle 25-vuotiailta kokonaan."
Kielletäänkö myös kaikki huolto-asemilta saatavat helposti syttyvät ja palavat tuotteet, autot, työkalut(erityisesti moottorisahat) ...?
Lista laillisesti saatavana olevista välineistä joilla saa aikaan pahaa jälkeä on erittäin pitkä eikä johda varsinaisen ongelman ratkaisuun.
Siis hetkinen... eli ei valvota mitään? Mitäs se tehostettu valvonta sitten on?
Olisi poliisi nyt tämän jo tapahtuneen suhteen edes sen voinut tehdä, että kun kerran olivat jepen kuulusteltavaksi käskeneet niin olisivat sen jälkeen vähän aikaa seuranneet vielä tehostetusti. Katsoneet sieltä galleriasta ja juutuubista tyypin tuoreimmat postit. Tapahtuman aamuna olisivat ehkä voineet vähän aiemmin saattaneet herätä siihen millainen moka tuli tehtyä kun kaveri sai mutkansa pitää.
Vaan mitäpä sitä kaatunutta maitoa itkemään, koittakaa kovemmin seuraavalla kerralla Nyrhinen & co.
Joko ne osaa lukea?
Sankareita kaivataan esikuviksi. Korjaan - ihmisystävällinenyhteiskunta hakusessa. Miesenergia jyrää, rillipääakat on kauhuissaan, meidät jyrätään.
Miesenergia voittaa aina lopuksi.
Eikö poliisiorganisaatio luota tai usko omiin työtekjöihin sen vertaa, että voisi teknisesti mahdollistaa näiden työnteon? Onhan selvää, että näitä kaikkein vaarallisimpia "ihmisviha"-ryhmiä pitäisi edes seurata netissä!
Eikä päätä pidä laittaa pensaaseen yrittämällä estää näistä asioista keskustelu ...
Jos jollakulla nyrjähtää päässä niin pahasti että hän näkee yhteiskunnan niin rikkinäisenä että alkaa lahdata tuttaviaan, naapureitaan tai koulutovereitaan, niin varsinainen ongelma lienee muualla kuin luvanvaraisen asekaupan hyllystä hankitussa luvanvaraisessa aseessa. Oletettavasti tämä valitettava tapaus olisi saattanut tapahtua myös puukolla tehtynä.
Se on kokonaan toinen keskustelu olisiko poliisin pitänyt takavarikoida ampuma-ase youtube-videon julkitulon jälkeen.
Päättäjät voivat toki "aselaki uusiksi"-kommenteillaan olla tekevinään "ongelmalle" jotain lehtien palstoilla irtopisteiden toivossa, mutta pitäisikö kuitenkin keskittyä siihen että rikki menneet ihmiset huomataan yhteiskunnassa nopeammin?