Ruotsissa julkkistenkin osoitteet saa netistä

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Ruotsissa julkkistenkin osoitteet saa netistä
Julkkisten osoitetiedot ovat Ruotsissa yllättävän vapaata riistaa. Kotiosoitteita metsästävä saa ne esimerkiksi luottotietorekisteriä hyödyntävästä verkkopalvelusta.
Tukholma - Missä on suositun ruotsalaisartistin koti? Entä ministerin yksityisasunto? Ruotsalaisten syntymäpäivät paljastava verkkopalvelu jakaa haluttuja osoitteita, halusi asianosainen sitä tai ei. Tietolähdettä kutsutaan luottotietorekisteriksi, jonka pohjana ovat viranomaisrekisterien tiedot.
Mika Lahdensivu
12.9.2008 15:47
Kommentit 5

Puhelinnumeronsa salanneiden ihmisten osoitetietoja on Ruotsissakin turha kysellä tavallisista numerotiedusteluista. Sen sijaan ne saa varsin helposti verkkopalvelusta, jonka ideana on paljastaa käyttäjilleen itse kunkin syntymäpäivä ja ikä.

Syntymäpäiväpalvelu ilmoittaa sivuillaan tietolähteekseen luottotietoja välittävän Business Check i Sverige AB:n. Itseään verkkopalveluyritys kutsuu luottotietojen jälleenmyyjäksi. Näin se onnistuu kertomaan myös kaikkien osoitteet, sillä luottotietorekisteristä ei yksityishenkilöillä ole ulospääsytietä. Niin ikään yritys viittaa toiminnassaan vallitsevaan paino- ja ilmaisuvapauslainsäädäntöön.

Ruotsin tietosuojaviranomainen, Datainspektionen, vahvistaa perjantaina Svenska Dagbladet -lehdelle, ettei sivusto todellakaan toimi vastoin vallitsevia sääntöjä. Sivusto on niin sanotun julkaisijatodistuksen hankkimalla onnistunut kiertämään jopa vaatimuksen siitä, että luottotietorekisterin tietoja kerätään ja käytetään vain nimen mukaiseen tarkoitukseen.

Syntymäpäiväsivustoa ylläpitävän Berlock Informationin toimitusjohtaja puolestaan huomauttaa lehden haastattelussa, ettei yritys edes omista käyttämäänsä tietokantaa, mikä tarkoittaa, ettei se voi siitä myöskään ketään poistaa. Lisäksi hän muistuttaa, etteivät tiedot ole mitenkään ainutlaatuisia vaan noudettavissa eri viranomaisilta.

Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?

Tutustu Digitodayn Absolut-blogiin

Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin turvallisuuspoliisikin on jo hyvän aikaa tiennyt, että verkkopalvelun kautta esimerkiksi ministereiden turvallisuutta uhkaavat henkilöt voivat saada tietoonsa näiden yksityisosoitteet.

Huolia verkkopalvelun toimintatapa herättää turvallisuusviranomaisten ohella myös syyttäjävirastossa. Esimerkiksi vaarallisia rikollisia ja jengejä työssään kohtaavien syyttäjien kotiosoitteet ovat vapaasti kaikkien saatavissa, elleivät viranomaiset jonkin konkreettisen uhkakuvan nojalla myönnä heille niin sanottua suojattua identiteettiä. Sen saaneiden henkilö- ja yhteystietoja eivät tarjoa etsijöille edes viranomaisrekisterit.

Julkisen tiedon nettilevityksestä on Ruotsissa puhuttu viime päivinä ahkerasti myös niin sanotun Arbogan lapsimurhan esitutkinta-aineiston päädyttyä internet-jakeluun ruumiinavauskuvineen kaikkineen.


Keskeiseksi aineiston jakelukanavaksi julkisuudessa nimetty Pirate Bay on ilmoittanut, ettei se puutu edes aineistoon liittyvien ruumiinavauskuvien jakeluun, koska verkkopalvelun käyttäjän nettiin viemä aineisto on kokonaisuudessaan julkista ja saatavissa asianomaisesta tuomioistuimesta.

Lisää Aiheesta
UutinenPirate Bay katkaisi mediayhteytensä (15.9.2008 08:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
No? Missä viipyvät Pirate Bayn puolustajat, jotka haluavat kaiken tiedon olevan vapaata? Tämänhän pitäisi olla heidän mielestään vain hyvä asia.
Make
No? Missä viipyvät Pirate Bayn puolustajat, jotka haluavat kaiken tiedon olevan vapaata? Tämänhän pitäisi olla heidän mielestään vain hyvä asia.

Mistä Make tiedät heidän mielipiteensä tästä asiasta. Tässä on kysymys vähän erilaisista tiedoista. Yksityisyyden suoja on vapautta!

Dr Killroy
Miten ihmeessä Pirate Bay taas liitetään tähän mukaan? Tämä juttu kertoo taas vain lisää Ruotsin toimivasta lakisäätelystä. Hassua miten Ruotsissa kaikki on sallittua ja täällä Suomessa vaan puhutaan kuinka Pirate bay sitä ja Pirate bay tätä.
justiinsa....
Saataisiinko tähänkin iPhone jotenkin sotkettua?
Nahka
Huono 6
No? Missä viipyvät Pirate Bayn puolustajat, jotka haluavat kaiken tiedon olevan vapaata? Tämänhän pitäisi olla heidän mielestään vain hyvä asia.

Mistä Make tiedät heidän mielipiteensä tästä asiasta. Tässä on kysymys vähän erilaisista tiedoista. Yksityisyyden suoja on vapautta!

Mutta tässäkään yhteydessä ei siis rikota millään tavalla Ruotsin lakeja, ts. lainsäätäjän mielestä yksityisyyden suojaa ei rikota.

Kyse on siis ihmisten vapaudesta tietää asioita, jotka eivät heille kuulu millään tavalla mutta jotka on vaan kiva tietää ja tirkistellä, ja se on vapautta se. Ihan niin kuin PB:n ja ruumiinavauskuvien kanssa :)
Make
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949