Google parantaa yksityisyyden suojaa
Google ilmoitti tänään tiistaina virallisessa blogissaan kahdesta uudesta käytännöstä, jotka parantavat sen hakukoneen käyttäjien yksityisyyden suojaa.
Google aikoo tallentaa sen hakukoneen käyttäjien ip-osoitteet enää vain yhdeksän kuukauden ajan aiemman 18 kuukauden sijasta.
Ip-osoitteiden avulla on ollut mahdollista selvittää, miltä koneelta mikin haku on tehty. Näin Googlen olisi ollut mahdollista saada melko hyvä kuva yksittäisten ihmisten kiinnostuksen kohteista.
– Ip-osoitteet ovat olleet ydinasia yksityisyys-keskustelussa, toteaa Peter Fleisher, Googlen yksityisyydensuojasta vastaava neuvonantaja.
Fleisherin mukaan Google tarvitsee ip-osoitteita esimerkiksi palvelunsa kehittämiseen, järjestelmiensä turvallisuuden takaamiseen sekä verkkorikoksien estämiseen.
– Tekniikka kuitenkin kehittyy, ja Googlen insinöörit saavat enemmän irti vähemmästä tiedosta.
Google laski viime kesänä EU:n toivomuksesta lokitietojen tallennusaikaa kahdesta vuodesta 18 kuukauteen. Fleishcer korostaa, että Google säilyttää ip-osoitteita nyt lyhyemmän aikaa kuin kilpailijansa Yahoo tai Microsoft. Yahoo tallentaa sen hakukoneen käyttäjien ip-osoitteet 13 kuukaudeksi ja Microsoft 18 kuukauden ajan.
Myös näppäinlyönnit
tallentuvat
Toinen muutos koskee Google suggest-toimintoa.
Esimerkiksi Googlen hakusivu, selaimissa oleva hakulaatikko sekä Googlen Chrome-selaimen yhdistetty osoite- ja hakukenttä ehdottavat hakusanoja samalla, kun käyttäjä naputtelee hakusanaa. Google saa tiedot myös näistä näppäinlyönneistä, vaikka käyttäjä ei varsinaisesti hakua tekisikään, esimerkiksi rivinvaihto-näppäintä lyömällä. Myös tässä tiedossa on mukana käyttäjän ip-osoite.
Google on kuitenkin ilmoittanut, että se aikoo säilyttää näistä Google suggest-tiedoista vain pari prosenttia. Tuoreen ilmoituksensa mukaan se aikoo tallentaa hakijoiden ip-osoitteita vain 24 tunnin ajan.
Kaikkea ei
pyyhitä
Ip-tietojen poistamisen jälkeen tehtyjä hakuja ei voida yhdistää tiettyyn henkilöön. Fleisher korostaa, että ip-osoitteiden poistaminen lokitiedoista on peruuttamaton ja täydellinen, eli niitä ei saada takaisin edes viranomaisten määräyksestä.
Täydellisesti Google ei kuitenkaan tietoja tuhoa.
– Esimerkiksi käytetyt hakusanat, ja missä maassa niitä on haettu, ovat Googlelle tärkeää tietoa palvelun kehittämisen kannalta, perustelee Fleisher.
Googlen ilmoitus koskee vain avoimia hakupalveluja, esimerkiksi verkkohakua. Sen sijaan tunnistamista vaativien palvelujen, kuten Gmail-sähköpostin käytöstä Google säilyttää edelleen ip-osoitteet.
Samoin Googlen hakusivu tallentaa cookien käyttäjän koneelle, joka on voimassa 18 kuukautta.
– Cookiet käyttäjä voi halutessaan poistaa itse, Fleisher perustelee.
– Tiedot myös pyyhkiytyvät, jos käyttäjä lopettaa sähköpostitilinsä. Sen sijaan ip-osoitteet tallentuvat käyttäjän tahdosta riippumatta, siksi puutuimme niihin.

































Kommentit (6)
Onko Microsoftilla hakukonekkin? Ruahahahaa :)
On toki, sen nimi on "Dead Search"
Sokea kanakin löytää jyvän, mutta M$:n hakukone ei...
vastaavasti naapurikin välttyy syytteeltä kotirauhan rikkomisesta, salakatseleusta, ja -kuuntelusta tajuamalla muuttaa uteliasta asennettaan ajoissa.
Nimen omaan on fiksua. Sama kun tehtäisiin kaikille muillekin kekkeruuseille, niin alkaisi tapahtuakin jotain. Jos esim. Google alkaa menettämään mainostulojaan, niin jotain muuta heidän on keksittävä. Ja sama siis pätee aivan kaikkiin muihinkin "jätteihin". Todellisuudessa valta on kuin onkin kuluttajien käsissä, nyt vain on vähän hankala tietää varmasti, käytetäänkö sitä valtaa tietoisesti vai ei esim. Googlen kohdalla.