Nokia tunnustaa Adam Gowdiakin työn
Nokia kertaa Gowdiakin löytöjen olleen kaksijakoisia.
Sun Microsystemsin J2ME:n aiempiin versioihin liittyvien ongelmien avulla voi tutkijan mukaan nostaa käyttöoikeuksia ja päästä siten käsiksi puhelimen muuten suljettuihin toimintoihin. Lisäksi hän raportoi S40-alustan ongelmista, jotka sallivat sovellusten sala-asennuksen tai aktivoimisen.
- Testauksemme on keskittynyt tuotteisiin, joissa molemmat [ongelmat] saattaisivat olla läsnä. Voimme vahvistaa, että molemmat väitteet pätevät joihinkin tuotteisiimme, Nokia kirjoittaa lausunnossaan.
Nokia sanoo tutkineensa väitteitä normaalien prosessiensa ja kattavan testauksen kautta.
- Kerromme seuraavista askelistamme saatuamme valmiiksi väitettyihin ongelmiin liittyvät testimme ja analyysimme. Tulemme myös tutkimaan mahdollisia keinoja torjua sala-asennuksen riskin.
- Nokia ei ole tietoinen yhdestäkään vihamielisestä välikohtauksesta S40-alustalla, emmekä tällä hetkellä usko, että ongelmat aiheuttavat merkittävää riskiä asiakkaidemme laitteille.
Nokia tunnustaa lausunnossaan, että Adam Gowdiakin firma Security Explorations on tehnyt asian tiimoilta merkittävää tutkimustyötä.
































Kommentit (2)