Englanti testaa tunnistaako kone biopassikuvan

Tänään ainakin Manchesterin lentokentällä alkaneessa hankkeessa lentokentän portteihin asennetaan kasvojentunnistukseen tarkoitetut skannerit, jotka vertaavat matkustajan kuvaa tämän oman biometrisen passin sirulle sijoitettuun kuvaan.
Tunnistuksen ensimmäisessä vaiheessa matkustajan passin oikeellisuus ja matkustajan kelpoisuus maahan saapumiseen tarkistetaan. Jos tarkastusten tulokset ovat kelvollisia, matkustaja päästetään toiseen vaiheeseen tunnistusta.
Toisessa vaiheessa tunnistusta matkustajan tulee katsoa peiliin, joka ottaa hänestä kuvan ja vertaa sitä tämän oman passin sirulle sijoitettuun kuvaan. Minkä tahansa näistä testeistä reputtavalta voidaan evätä oikeus päästä maahan.
Pilottivaiheessa olevan testin odotetaan kestävän puolisen vuotta, ja jos tulokset ovat hyviä, sitä tullaan laajentamaan muillekkin lentokentille maassa, uutissivusto ZDNet kertoo.
Uutissivusto The Registerin mukaan tämän hankkeen tarkoitus ei ole korvata nykyistä käytäntöä, vaan lisätä tullitarkastusten turvallisuutta ja pätevyyttä.
Britannian julkisten ja kaupallisten palvelujen unioni (PCS) on huolestunut hankkeesta. Se uskoo sen loukkaavan yksilönsuojaa ja lisäävän jonoja lentokentillä, The Register kertoo.






























Kommentit (5)
Kone ei päästä läpi ja matkustaja ohjataan manuaaliseen tarkastukseen.
Silloin voit päästä läpi. Mutta yhtä hyvin voi päästä läpi ihmisen suorittamasta tarkastuksesta.
Vakavasti ottaen: Missä menee raja, jonka ylitettyämme olemme Orwellilaisessa yhteiskunnassa?
Rehellisellä kansalaisellahan ei ole syytä huoleen, eihän?