Ruotsin hallitus puolustaa sinnikkäästi salakuuntelulakiaan

Ruotsissa juuri ennen eduskunnan kesälomaa hyväksytty signaalitiedustelulaki saatetaan voimaan, vaikka sitä ovat kritisoineet ankarasti jo hallituspuolueidenkin edustajat. Näin vakuutti viimeksi maanantaina puolustusministeri Sten Tolgfors uutistoimisto TT:n haastattelussa.
Viimeisin hyökkäys lakia vastaan kuultiin juuri puolustusministerin ja samalla myös pääministeri Fredrik Reinfeldtin puoluetovereilta, kun joukko maltillisen kokoomuksen nimekkäitä paikallispoliitikkoja vaati maanantaisessa Dagens Nyheter -lehdessä hallitusta perääntymään hankkeessaan.
Sivun kokoisessa mielipidekirjoituksessaan kokoomuspoliitikot toteavat lain syntyneen hyvässä tarkoituksessa ja Ruotsin suojelemiseksi. Heidän mukaansa äänestäjille on kuitenkin mahdotonta selittää, miksi lain muotoilu mahdollistaa myös ruotsalaisten viestinnän laajamittaisen tarkkailun.
Ongelmallista mielipidekirjoittajien mukaan on myös se, että signaalitiedustelua harjoittavan FRA:n (Försvarets Radioanstalt) on toimintaansa liittyvien salassapitosäännösten vuoksi "käytännössä valvottava itse itseään ja raportoitava mahdollisista väärinkäytöksistä".
Tieto- ja teleliikenteen seurannassa tulisi mainittujen kokoomuspoliitikkojen mukaan keskittyä tiettyihin henkilöihin tai organisaatioihin, joita epäillään osallisuudesta johonkin "ulkoiseen uhkaan".
Vastaavaa menettelyä ehdottivat myös heinäkuun puolivälissä lakitekstin auki repimistä vaatineet kansanpuolueen kansanedustajat, jotka ilmoittivat tarvittaessa vaikka kaatavansa lain erityisellä vastaesityksellä yhdessä oppositiopuolueiden kanssa.
Puolustusministeri Tolgforsin mukaan viimeisinkin kriittisistä puheenvuoroista perustuu "keskustelussa koko ajan esiintyneisiin väärinkäsityksiin" ja virheelliseen tietoon. Esimerkkinä tästä on hänen mukaansa se, että laajamittainen salakuuntelu kohdistuisi ruotsalaisiin.
Ministerien puolustuspuheista ja peräänantamattomuudesta huolimatta politiikan syyskaudesta povataan hallituspuolueille haasteellista. Lain vastustus on porvari- eli hallituspuolueiden sisällä johtanut jo muun muassa yhteisen "FRA-kriittisen verkoston" perustamiseen.
Signaalitiedustelulakiin liittyvää keskustelua seurataan myös Digitodayn Absolut-blogissa.
































Kommentit (1)