Googlen katukuvista kohistaan taas

Britanniassa muun muassa Privacy International on etukäteen huolissaan palvelusta, jonka käyttäjät voivat kotikoneeltaan katsella katutason näkymiä eri kaupungeista. Miten käy kansalaisten yksityisyyden?
Järjestö ei BBC:n mukaan ole vakuuttunut Googlen lupaamasta teknologiasta, jolla kuvissa olevien ihmisten naamat hämärretään. Google on jo ottanut sumennuksen käyttöön USA:ssa.
Google on myös sanonut, että paikallisia yksityisyyslakeja noudatetaan, kun Street View avataan valituissa Euroopan maissa.































Kommentit (10)
Mistä lähtien Internetissä on yksityisyyttä vaalittu? Eikös sen julkisuus ja vapaus juuri ole maailman tärkein asia?
Julkinen paikka on aina julkinen paikka mutta hyvän tavan sääntö on että jos joku henkilö kieltää kuvaamisen, häntä ei kuvata tai kuvaa missä hän on, ei julkaista, jos kyseinen henkilö on tunnistettavissa tai kohteena itse kuvassa.
Jos kadulla kävelee 50 ihmistä, saat aivan vapaasti kuvata ja julkaista kuvaa. Mutta rajaveto on hyvin vaikeaa koska ketään ei saa esittää nöyryyttävässä tilanteessa. Tämän takia mainoksissa/televisossa ym on usein päät rajattu pois tai jollakin muulla tavoin ei-tunnistettavassa tilassa jos kyseisiltä henkilöiltä ei ole lupaa.
Yksi rajavedon vaikeus on esim kotirauha, laki kieltää suuntaamasta katseluun tarkoitettua esinettä toisen kotia kohti, mutta maisemakuvaus on sallittua siitä huolimatta. Tapauskohtaisesti joudutaan käymään läpi syytteitä, koska on rikottu kotirauhaa ja koska on kyse julkisesta maisemasta.
Julkisilla tiloilla on myös omat eronsa, jos on pääsymaksu sisään, ei kyseessä ole julkinen tila, joten siellä ei saa kuvata ilman lupaa. Jos jokin tila on jaettu kahteen osaan, joista toiseen on aivan vapaa pääsy ja toisella puolella on jokin kutsuilta, ei vapaalta alueelta saa ottaa kuvia ketä toisella puolella on.
Sairaalan odotushuone katsotaan myös julkiseksi tilaksi mutta käytävät taas eivät. Rajaveto on usein nimenomaan hyvin hankala sanoa koska usein odotustila on käytävä, mutta sinne ei ole asiattomilla pääsyä, joten siellä ei voi myöskään kuvata. Tavallinen odotushuone, missä odotetaan pääsyä ajanvaraukseen on täysin julkisen tilan aluetta kuten sairaalan eteinen tai edusta.
Piha-alue kodin ympärillä on kotirauhan piiriin kuuluva alue mitä ei saa kuvata (muista maisema vs kotirauha), mutta auto taas ei kuulu kotirauhan piiriin. Kun henkilö astuu omalla pihallaan autoon, hän luopuu tällöin yksityisyyden suojasta ja hän on julkisessa tilassa jota saa kuvata, vaikka auto olisi omassa pihassa.
Tähän syynä on, että autoon ei voi mennä piiloon julkisella tiellä tai julkisella paikalla. Mutta on myös tapauksia missä on katsottu että pihalla olevassa autossa tapahtunut tapahtuma on ollut väärin kuvata koska henkilö on ollut hänelle epäedullisessa tilassa, millaista kuvaa ei saa ottaa ilman asianomaisen lupaa.
Metroalue on edelleenkin täysin julkista tilaa, vaikka vartijat ja metrolaiturien ylläpitäjät usein ovat kuvaajia poistaneet paikalta ja takavarikoineet kalustoa. He ovat vedonneet nimenomaan siihen että alueelle ei pääse ilman lippua, mutta kyseessä on siitä huolimatta julkinen alue. Lisää tietoa korkeimpien oikeuksien päätöksistä miksi näin on.
Rajavetoa ei voi vetää suoraan vaan lakia täytyy tulkita.