Tapiolan verkkopalvelu lepää sunnuntain

Marja Airio / Lehtikuva
Tapiolan verkkopalvelu lepää sunnuntain
Tapiolan verkkopalvelu on suljettuna ensi sunnuntain, jolloin kirjautuminen uudistetaan entistä turvallisemmaksi. Muutos koskettaa noin 200 000 Tapiolan verkkopalvelun käyttäjää.
Tuomas Linnake
5.6.2008 11:34
Kommentit 0

Verkkopalvelu on tarkoitettu kaikille Tapiolan yksityisasiakkaille, jotka ovat Tapiolan vakuutus-, pankki- tai rahastoasiakkaita. Sunnuntain jälkeen verkkopalveluun kirjaudutaan kaksivaiheisesti, eli käyttäjätunnuksen ja tunnuslukutaulukon lisäksi tarvitaan henkilökohtainen salasana.

Aiemmin Tapiolan verkkopalveluun on kirjauduttu pelkästään käyttäjätunnuksen ja tunnusluvun avulla. Sama käytäntö on esimerkiksi Nordeassa, ja menetelmää pidetään kansainvälisestikin varsin turvallisena. Mistä siis tarve muutokseen?

- Olemme itsekin pitäneet [vanhaa käytäntöä] erittäin turvallisena. Asiakkaillamme ei ole ollut mitään riskitapahtumia. Kuitenkin kun puhutaan krakkereista, troijalaisista sun muista, niin uudella kirjautumisen portaalla edelleen varmistetaan se, että vaikka käyttäjän koneeseen tulisi kuinka kultivoitunut troijalainen tahansa, se ei pääse [aiheuttamaan vahinkoa], Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti kommentoi.

Lauslahti myös muistuttaa, että Tapiola ei ole aivan ensimmäisenä Suomessa omaksumassa tällaista käytäntöä.

- Tämä on ennakoivaa huolenpitoa.

Tunnusluku valitaan satunnaisesti

Salasanan pituus saa olla 6-8 merkkiä ja sen täytyy sisältää kirjaimia ja numeroita. Salasanan täytyy sisältää vähintään yksi numero. Kun uuteen järjestelmään kirjaudutaan sisään ensimmäisen kerran, toimii salasanana asiakkaan tunnuslukutaulukon oikeasta ylälaidasta löytyvä numerosarja.

Toinen uudistus on se, että jo nykyisin käytössä olevia tunnuslukuja kysytään jatkossa satunnaisessa järjestyksessä käyttämättömien lukujen joukosta.

Tapiolan verkkopalvelu on suunnitelmien mukaan suljettuna sunnuntaina 8.6. noin kello 06.00 - 20.00. Lauslahden mukaan asiakkaiden ei kannata mennä luomaan henkilökohtaista salasanaansa heti sunnuntai-iltana, vaan vasta sitten, kun he muutenkin kävisivät asioimassa verkossa.

Kyse ei ole teknisesti suuresta muutoksesta, joten mitään uutta "sampo pankkia" tuskin on luvassa. Muutokseen ei myöskään liity esimerkiksi mitään uusia selainvaatimuksia.

Lisää Aiheesta
UutinenSampo Pankin turvalukukysely petti (30.3.2008 12:15)
UutinenTapiola Pankki pönkittää e-laskua (11.3.2008 14:05)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949