Lex Karpela on hengenvaarallinen

Lex Karpela on hengenvaarallinen
Ville Oksanen viittaa EU-parlamentin kantaan, jonka mukaan yhteyksiä ei saa panna poikki ei-kaupallisen tiedostonjaon vuoksi.
Ahvenanmaan maakuntahallituksen internet-yhteyden katkaiseminen olisi voinut osua vaikka sairaalan yhteyksiin ja aiheuttaa hengenvaaran, arvioi Electronic Frontier Finland ry (Effi). Rajussa kritiikissä Effi muistuttaa, että kyseessä on täysin kotimainen lakipykälä.
Timo Poropudas
11.5.2008 17:32
Kommentit 0

Effin kritiikki kohdistuu Lex Karpelan eli tekijänoikeuslain säännöksen, jonka perusteella tuomioistuin voi määrätä internet-yhteyden katkaistavaksi tekijänoikeusloukkauksen ehkäisemiseksi.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK onnistui katkaisemaan Ahvenanmaan maakuntahallituksen internet-yhteyden, koska maakuntahallituksen työntekijä oli käyttänyt vertaisverkko-ohjelmaa.

Effin tietojen mukaan kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun verkkoyhteys katkaistaan tekijänoikeuslain perusteella EU:ssa,

– Tuomioistuimen päätös osoittaa, että tekijänoikeuslaki nykymuodossaan mahdollistaa palvelunestohyökkäystä vastaavan toiminnan. Nyt onneksi katkaisusta ei koitunut kuin kiusaa. Entä jos kyseessä olisi ollut sairaala tai muu laitos, jonka viestintäyhteyksien katkaisemisella ihmisiä olisi joutunut todelliseen hengenvaaraan?, Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen kommentoi.

Tarvainen vettää tapahtuneesta sen johtopäätöksen, että lakiin tarvitaan välitön muutos.
 
– Tuomioistuinten tietotaito ei riitä selvästi tällaisten päätösten tekemiseen ja TTVK:ta ei voisi vähempää kiinnosta toimiensa "sivullishaitat". Erityisen pelottavaa on, ettei tapauksessa ilmeisesti konsultoitu ensin yhteydestä vastaavaa internet-operaattoria.

Suomalainen
erikoispiirre

Lex Karpelaa säädettäessä vedottiin siihen, että lakiesitys täyttää EU:n vaatimukset.  Effin mukaan Suomi on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen maa EU:ssa, jonka tekijänoikeuslaista löytyy säännös verkkoyhteyden katkaisemiseksi. Ranskassa ja Englannissa on käynnissä hankkeet, joissa verkkoyhteys voitaisiin katkaista, jos kansalainen jää kiinni kolmesti jakelusta.

Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen muistuttaa, että kyseinen 60c-pykälä lisättiin Lex Karpelaan lakivaliokunnassa täysin poikkeuksellisessa menettelyssä.

– Valiokunta ei kuullut ketään ulkopuolisia asiantuntijoita vaan hyväksyi virkamiesten väitetysti kolmessa päivässä valmisteleman esityksen sellaisenaan osaksi lakia.

– Normaalisti tämän kokoluokan asioista laaditaan ensin komiteamietintö, jonka pohjalta valmistellaan hallituksen esitys, joka käy useammallakin kommenttikierroksella ennen eduskunnan valiokuntakuulemisia. Kyseessä onkin yksi likaisimmista lainsäädäntökuvioista, mihin olen törmännyt, Oksanen sanoo.

Tuija Braxin
toiveajattelua

Effi vetää tilille myös nykyisen oikeusministeri Tuija Braxin, joka silloin toimi valiokunnan puheenjohtajana.

– Tuija Brax väitti, että pykälää ei voitaisi käyttää internet-yhteyden katkaisemiseen. Braxin mukaan pykälä korosti kohtuullisuusharkintaa ja tuomioistuimen olisi aina pitänyt harkita ensin kohtuullisuusperiaatteen mukaisesti vähemmän haitallisia keinoja kuin yhteyden katkaisemista kokonaan. Ahvenanmaan päätöksen perusteella kyseessä oli valitettavasti selkeä toiveajattelu, jossa ei tunnettu suomalaisen tuomioistuinlaitoksen realiteetteja, Effi sanoo kannanotossan.

Oksanen huomauttaa, että EU-parlamentti otti juuri selkeän kannan, että pelkkä ei-kaupallinen tiedostonjako ei voi olla peruste internet-yhteyden katkaisemiselle.

– Selkeä enemmistö suomalaisista eurokansanedustajista oli myös kannan takana. Onko turha toivoa, että tämä viesti kuultaisiin opetusministeriössä? Oksanen kyselee.

Lisää Aiheesta
UutinenLex Karpela tulee – taas (5.2.2010 13:17)
KolumniRaha ratkaisee standardissakin (2.4.2008 14:52)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949