Netsonic: tutkintapyyntö yhteyskatkosta tehty
Jo viime perjantaina epäiltiin, että yhteyskatkoksen takana olisi ollut tahallinen tihutyö.
- Asiasta on tehty tutkintapyyntö, toimitusjohtaja Matti Huhtala suostuu kertomaan. Hän ei halunnut käyttää sanaa rikosilmoitus.
- Emme voi tiedottaa enempää ennen kuin olemme saaneet poliisin kannan [asiasta]. Tällä hetkellä meillä on vain omat epäilymme, Huhtala sanoo.
Poikkeuksellinen katkos
Yhteyskatko oli suomalaisittain varsin poikkeuksellinen.
- Minulle ei ainakaan välittömästi tule mieleen ainuttakaan vastaavanlaista tapausta. Tämä on ensimmäinen laatuaan Suomessa, Huhtala miettii.
Hänen mukaansa yhteysongelmat juontuivat siitä, että adsl-liittymiä palvelevien reitittimien reititystaulut tyhjenivät ja ne piti rakentaa käsin uudestaan. Lisäksi samalla päätettiin vaihtaa kaikki häiriön alaiset reitittimet, jotta tällaista ei sattuisi enää uudestaan.
Huhtala ei suostu sanomaan asiasta enempää. Mutta heruneiden tietojen pohjalta voidaan epäillä, että väitetty tihutyö olisi etukäteen valmisteltu.
Espoon poliisi ei välittömästi pystynyt vahvistamaan, onko se saanut tutkintapyyntöä asiasta. Asiaa viedään eteenpäin myös yhteistyössä Viestintäviraston kanssa.
Tietokone-lehti kirjoitti aikaisemmin omiin lähteisiinsä nojaten, että Netsonic olisi tehnyt tutkintapyynnön poliisille, ja että rikostutkinta olisi aloitettu.






























