Nettisuodatuksen pakottavuus pannaan

Nettisuodatuksen pakottavuus pannaan
Puheet suodatuksen pakollisuudesta olivat Susanna Huovisen oma kanta, ministeriöstä kerrotaan.
Internetin suodatus lapsipornon estämiseksi ei ole näillä näkymin tulossa lain voimalla operaattoreille pakolliseksi, vaikka viimeaikainen keskustelu on voinutkin antaa toisenlaisen kuvan. Asiasta kertoo Tietokone-lehti.
Tuomas Linnake
8.4.2008 13:19
Kommentit 24

Aikaisemmin liikenne- ja viestintäministeriön kannaksi on katsottu, että internetin suodatuksesta voidaan tehdä pakollista, jos nykyinen vapaaehtoinen suodatus ei saa operaattoreita liikkeelle.

Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäpalveluyksikön päällikkö Kristiina Pietikäinen sanoi Tietokone-lehdelle, että puheet pakottamisesta voidaan kuitata ex-liikenne- ja viestintäministerin Susanna Huovisen (sd) mielipiteinä.

Pietikäinen kertoi, ettei asiasta ole vielä käyty poliittisen tason keskusteluita nykyisen viestintäministerin Suvi Lindénin (kok) kanssa. Lakihanketta suodatuksen muuttamiseksi pakolliseksi ei myöskään ole valmisteilla.

Koko suodatuskeskustelun keskiössä ollut Lindén on kiistänyt esittäneensä pakollista sensuuria, vaikka hänen toteamuksensa vain hieman aikaisemmin tulkittiin laajalti toisin.

Pietikäisen mukaan lvm:ssä katsellaan tyytyväisin mielin viimepäivien kehitystä, missä operaattorit Soneran johdolla ovat alkaneet puuhata suodatuksen vapaaehtoisuutta myös loppukäyttäjilleen eli netin surffaajille. Nykylaki kun lähtee siitä, että suodatus on vapaaehtoista niin käyttäjille kuin operaattoreillekin.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (24)

Huono 0
Internetin suodatus lapsipornon estämiseksi ei ole näillä näkymin tulossa lain voimalla operaattoreille pakolliseksi, vaikka viimeaikainen keskustelu on voinutkin antaa toisenlaisen kuvan. Asiasta kertoo Tietokone-lehti.
ITViikko
Huono 0
Saas nähdä kuinka lauan vapaaehtoisuus sopii kukkahattutädeille. Unohtamatta tietänkään muita tahoja joille sensuurin laajentaminen olisi houkutteleva mahdollisuus.
RP
Huono 0
Saas nähdä kuinka lauan vapaaehtoisuus sopii kukkahattutädeille. Unohtamatta tietänkään muita tahoja joille sensuurin laajentaminen olisi houkutteleva mahdollisuus.

Veikkaisin, että vielä huomisen tai viimeistään ylihuomisen aikana alkavat lehdistötiedotteet lennellä... Jos ei sitä ennen joku toimittaja aivan omatoimisesti hae haastattelua.

Ja tiedotteiden sisältöhän on jo tiedossa: Operaattorit Soneran johdolla ovat rikollisia, koska nyt avustavat lapsipornon levittämisessä.

rear end admiral
Huono 0
Ja tiedotteiden sisältöhän on jo tiedossa: Operaattorit Soneran johdolla ovat rikollisia, koska nyt avustavat lapsipornon levittämisessä.

Jep, ja samaan settiin menee myös Posti, vai mikä Itella se nyt on, kun kirjekuoressa voi lähettää lapsipornoa. Kyllä nyt täytyy saada laki, joka pakottaa postin avamaan ja lukemaan jokaisen kirjeen ja paketin, josko siellä olisi lapsipornoa. Hyihyi Itella, kuinka kehtaattekin levittää lapsipornoa!
Postal
Huono 0
Huippuvirkamies lyttää entisen ministerinsä aika totaalisesti :-)

Ministerit vaihtuvat mutta virkamiehet sen kuin kuittailevat...
Totuus paljastui
Huono 0
Jatketaan vielä samalla radalla, niin voidaan vihdoinkin saattaa koko sensuurilaki hautaan, jolloin historia muistaa sen pelkkänä Susanna Huovisen epäonnistuneena yrityksenä kerätä huomiota itseensä.
Vapaaehtoinen
Huono 0
On muuten aika mielenkiintoista huomata, kuinka virkamiehet (-nainen tässä tapauksessa) kylmästi ajavat ministerin yli. Sinänsähän se ei tässä tapauksessa haittaa lainkaan, kun virkamiehillä on monasti asioista enemmän tietämystä kuin ideologiapohjalta pelaavilla poliitikoilla.

Katsotaan nyt sitten, miten Lindenin ylpeys kestää tämän tilanteen. Oma veikkaukseni on, että huonosti...
Pekka Pätkä
Huono 0
eipä tuollaista oman ministerin mollaamista ole aikoihin nähty. ihan oikein. toivottavasti jatkaa samalla tavalla lindenin kanssa.
ministeriä kölin ali
Huono 0
Eli nyt Lindenin kommentteja puolustellaan ja yhtäkkiä Linden ja keskusrikospoliisi ovatkin koko ajan olleet vapaaehtoisuuden puolella?

Flip flop, flip flop..

Annettiin asiantuntemattomia kommentteja julkisuuteen, seurauksena adressi joka keräsi yli 10 000 ääntä, tavoitteena saada Linden eroamaan.
Seuraus; vaivihkaa käytetään useaa kanavaa ja käännetään kelkka niin, että vika olikin jatkuvasti muissa, me olemme käyttäneet jatkuvasti järkeämme.

Ohhoh mitä p* puhetta. Oma uskoni hallitukseemme ainakin heikkeni huomattavasti tämän kohun seurauksena, ja katson erittäin suurella huolella ketä seuraavaksi äänestän. Voitte uskoa ettei Linden ole harkintalistalla, ja toivon kansan äänillään myös näyttävän, ettei poliitikko saa olla epäpätevä työssään.

Etenkin kun muistetaan edellinen ministerinvirasta erotus..
Silti luottamusta löytyi sen verran, että jälleen ollaan ministerinä, vaikka samalla annetaan kenkää toiselle ministerille tämän lähettämien seksi/tekstiviestien takia?
Ja oliko jollekin epäselvää, että Kanerva oli pervo kun virkaan alunperin valittiin?

Herätkää suomalaiset!! Äänestetty hallitus vastuuseen!
Kelkankääntö
Huono 0
"Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäpalveluyksikön päällikkö Kristiina Pietikäinen sanoi Tietokone-lehdelle, että puheet pakottamisesta voidaan kuitata ex-liikenne- ja viestintäministerin Susanna Huovisen (sd) mielipiteinä."

vs.

"Liikenne- ja viestintäministeriön tarkoituksena on seurata lain tavoitteiden toteutumista. Jos toivottuja tuloksia ei saada tältä pohjalta aikaan, on ministeriö edelleen valmis harkitsemaan velvoittavien lainsäädäntötoimien valmistelun aloittamista."
- http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+99/2006&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Niin onkos tuo nyt yksittäisen henkilön vai ministeriön mielipide...
Vastuunpakoilijat!
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949