Sasi myöntää ongelmat lapsipornon suodatuksessa

Sasi myöntää ongelmat lapsipornon suodatuksessa
Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan lapsipornon suodatuslaki on ristiriidassa perustuslain ennakkosensuurikiellon kanssa.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi myöntää, että lapsipornon suodatuslaissa on perustuslaillinen ongelma. MTV3:n uutisten mukaan Sasi sanoo, että pitää olla uskallusta korjata asia.
Timo Poropudas
10.3.2008 08:13
Kommentit 0

Helsingin Yliopiston valtiosääntöopin professori Tuomas Ojanen sanoo MTV:n uutisissa sunnuntaina, että Eduskunnan puhemiesneuvoston on täytynyt olla unessa hyväksyessään ennakkosensuurin sallivan lain säätämisen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Ojanen sanoo, että lain nojalla estetään pääsy myös muille kuin lapsipornografiaa sisältäville sivuilla. Hän arvioi, että ongelmia on lain tarkkarajaisuudessa, läpinäkyvyydessä ja oikeasuhteisuudessa.

Poliisin laatimiin salaisiin listoihin perustuva laki ajatettiin läpi toissa syksynä, vaikka asiantuntijat silloinkin esittivät vastaavaa kritiikkiä. Kaksi vuotta sitten puhemiesneuvoston jäsenenä ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toiminut Kimmo Sasi (kok.) sanoo nyt:

- Kukaan ei kiinnittänyt huomiota tähän asiaan.

- Asioiden ymmärtäminen ei aina ole helppoa ja vasta käytännössä nähdään kuinka asiat toimivat. Ja jos eivät toimi, pitää uskaltaa muuttaa, sanoo Sasi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949