Edistynyttä tekniikkaa käyttänyt lapsipornorinki jäi kiinni
Viranomaiset pääsivät soluttautumaan rinkiin elokuussa 2006. Silloin rinki lähetti toisilleen lapsipornoa salatussa muodossa, eikä toiminta tullut julki.
Viime perjantaina julkistettu syyte kuvailee ringin jäsenten välisiä keskusteluja, joissa puhuttiin jopa viisivuotiaista uhreista. Eräässä keskustelussa väitettiin, että kuvia olisi otettu ”hyvin huumatuista” uhreista.
FBIn mukaan pornorinki käytti edistynyttä salausmentelmää, taustojen tutkimista ja muita turvakeinoja. Apulaisjohtaja Stephen Tidwellin mukaan rinkiä johdettiin kuin liikeyritystä, jossa pornokuvat toimivat maksuvälineenä.
Viranomaiset ovat selvittäneet 20 lapsen henkilöllisyyden ja pelastaneet heidät. – 400 000 kuvan tutkiminen vie kuitenkin vuosia, Tidwell totesi.
Salauksen käytön vuoksi Yhdysvaltain oikeusministeriö nostaa syytteen jäseniä vastaan myös oikeuden harhauttamisesta lapsipornon lisäksi. Mikäli epäillyt todetaan syyllisiksi, heitä odottaa vähintään 20 vuoden vankeus.
Operaatiolla lienee yhteyttä aikaisempaan operaatioon, jossa Matti Nikin verkkosivujen mukaan jäi kiinni ukrainalainen lapsipornon tuottaja. Myöhemmin kävi ilmi, että mukana oli ollut poliisi antamassa ohjeita kiinnijäämisen välttämiseksi.
Suomessa järjestettiin mielenosoitus internetin ennakkosensuuria vastaan. Tiistaiseen mielenosoitukseen Eduskuntatalon edessä osallistui viisisataa ihmistä, jotka vastustavat keskusrikospoliisin sivusuodatusta lapsipornon estämiseksi.
Mielenosoittajat korostivat vastustavansa lapsipornoa, mutta suodatus on väärä keino pornon torjumiseksi. Se vain piilottaa ongelman, muttei vähennä rikollisuutta.






























