Brittioperaattorit vastustavat hallituksen piraattisulkua

Brittioperaattorit vastustavat hallituksen piraattisulkua
Iso-Britannian nettioperaattorit karsastavat hallituksen aikeita sulkea piraatit internetistä kolmannen rikkomuksen jälkeen. Se muuttaisi operaattorien roolin tyystin ja pakottaisi rikkomaan muita lakeja, alan edustaja Ispa katsoo.
Tuomas Linnake
15.2.2008 16:32
Kommentit 9

Internet Service Providers Association korostaa, että operaattorit eivät voi tehdä nykyistä enempää asiakkaidensa valvomiseksi verkossa. On laillisia ja teknisiä esteitä, joiden vuoksi operaattorit voivat toimia vain "pelkkinä kanavina", BBC kirjoittaa.

Laissa on nimenomaan kielletty operaattoreja tarkistamasta netissä liikkuvien datapakettien sisältöä, paitsi jos operaattorit pakotetaan siihen oikeuden määräyksellä. Lisäksi voi olla vaikea erottaa esimerkiksi, onko jokin video laittomasti vai laillisesti hankittu, vaikka se liikkuisikin vertaisverkossa.

Operaattorien rooli liikenteen hallinnassa puhuttaa muuallakin. Yhdysvalloissa Comcastin p2p-liikenteen jarruttelu on saanut aikaan lakialoitteen, jolla pyritään takaamaan verkon puolueettomuus, eli tasaveroinen kohtelu kaikelle sisällölle.

Tanskassa puolestaan oikeus päätti äskettäin, että Tele2:n pitää estää asiakkaidensa pääsy Pirate Bay -sivustolle. Sittemmin on esitetty, että oikeuden määräys saattaa olla vastoin EU-direktiivejä.

Ja Suomessa puhuttaa lapsiporno.infon joutuminen poliisin blokattavien nettisivujen listalle, vaikka sivuilla ei ole laisinkaan lapsipornoa.

Lisää Aiheesta
UutinenPoliisi sensuroi lapsiporno.infon (13.2.2008 14:00)
UutinenBrittipiraatteja uhkaa nettisulku (12.2.2008 14:45)
UutinenPirate Bay lukkojen taakse Tanskassa (5.2.2008 08:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Iso-Britannian nettioperaattorit karsastavat hallituksen aikeita sulkea piraatit internetistä kolmannen rikkomuksen jälkeen. Se muuttaisi operaattorien roolin tyystin ja pakottaisi rikkomaan muita lakeja, alan edustaja Ispa katsoo.
ITViikko
Huono 0
Me emme voi internetin olla uusi villi länsi. Me haluamme kontrolloida sitä tietoa mtä siellä on. Me tulemme käyttämään kaikki keinot että te ette tule saamaan pelkästään sitä tietoa mitä me haluemma teidän saavan. Me haluamme että te katsotte televisiota jossa me määräämme sen mitä siellä on ja mitä me haluemme teidän näkevän ja ajattelevan. Kiina, Pohjois-Korea, Saudia-Arabian,Tanska ja suomi Sensuuri toimii ja voi hyvin..
Kun kaikki muu pettää muistakaa aina pelata Lapsipornolla tai terrorismilla
huolestunut
Huono 0
"Se muuttaisi operaattorien roolin tyystin"
ja muuttaisi sen että rahan menetys operaattoreille tulisi olemaan iso. Todelliset asiakkaat häviävät ja harvempi perus keke yleensä hankki nopeita yhteyksiä .
p2p ftw
Huono 0
Jos valtio ei uskalla vielä romuttaa oikeusvaltion kaikkia perusperiaatteita alkaen riippumattomasta tuomioistuimesta, julkisista tuomioista, oikeudesta ppuolustaa itseään oikeudessa,
tutkivasta ja toimeenpanevasta elimestä sekä kansalaisten tiedonvälityksen salaisuudesta niin sehän
voi ulkoistaa koko jutun vastentahtoisille teleoperaatoreille.

Sittenhän kukaan ei voi syyttää hallitusta, poliisia tai oikeuslaitosta
sensuurista tai perusteettomista ja salaisista tuomioista.

On se kivaa kun putkahtaa postilaatikkoon vain maili jossa lukee
"olemme todenneeet että liittymästäsi siirretään kiellettyä
materiaalia, liittymäsi suljetaan", päätöksen perusteet, salaisia ja päätösksestä ei voi valittaa kun ei edes tiedä millä perusteella syytetään.

Jos vielä olet vaikkapa nettiä työhösi tarvitseva ammatinharjoittaja
tai yrittäjä niin tuo voi merkitä koko toimeentulon menetystä
etkä edes tiedä että miksi.

Ainot, jotka tästä eivät kärsi, on ne rehelliset warettajat, hehän alkaisivat heti tämän jälkeen siirtää datan kryptattuna. Kryptattu
datahan näyttää vakoilijalle DRM:lltä ...
Kate
Huono 0
Tuskinpa tuossa se syyllisyysnäkökulma isompaa työtä vaatii. Jo nykyiselläänkin kaikki P2P-haastetut näyttävät vetoavan kokolailla kaikkeen muuhun kuin "en tehnyt", minkä luulisi olevan se loogisin vastine jos ei ole tehnyt.

Mutta joo, siinä vaiheessa kun operaattorien tulisi vastata verkoissaan tapahtuvasta liikenteestä alkaa omakin oikeustajuni haroa kovasti vastaan.
Ageosi
Huono 0
Mitä jos postilaitos lukisi ja avaisi kaikki kirjeesi ettei vaan siellä ole mitään laitonta.

Mitä tapahtuikaan "syytön kunnes toisin todistetaan" periaatteelle?

Ensin perustellaan terrorismilla ja sitten piratismilla. Sanoisivat nyt vaan ihan rehellisesti että osa on sitä mieltä että netissä ei saa liikkua muuta kuin valtion hyväksymää materiaalia.
Isoveli
Huono 0
piratismi siirtyisi siihen mitä se oli 80-luvulla ja 90-luvun alkupuolella. swapperit vaihtelivat piraattisoftaa postin välityksellä. joka päivä posti saattoi tuoda 10-15 korppua, ja oli tosi kova jätkä jos oli 0-day warez. Siihen aikaan vaan harvalla oli varaa modeemiin..
juke
Huono 0
Hyvä pointti. Muutaman vuoden päästä jokaselta yli kymmenvuotiaalta löytyy teratavun muistitikku. Tämän kanssa kun kävelee kerran päivässä kaverin luo, saatu kaistanleveys vastaa satamegasta nettiä, ja kun daemoni pyörii taustalla, ainoa mitä tarvitsee tehdä on plugata tikku koneeseen hetkeksi ja kaikki uusi kama siirtyy eteenpäin automaattisesti.
jeh
Huono 0
Huumeita, aseita, piratismia, lapsipornoa, ihmiskauppaa ei pysty oikeasti kitkemään millään toimenpiteillä. Mutta ainahan sitä yrittää saa. Ikävä vaan että siinä tallotaan täysin syyttömien oikeuksia usein.

Kiinassa tytön saa ostaa ihan omaksi 800 eurolla.
Onhan se nähty
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949