Roskapostin osuus 87,1 prosenttia viime vuoden lopussa (It-viikko)

Roskapostin osuus 87,1 prosenttia viime vuoden lopussa

Roskapostin osuus 87,1 prosenttia viime vuoden lopussa
Sähköpostiturvayhtiö D-Fence Oy:n asiakaskunnassa roskapostin suhteellinen osuus kohosi huippuunsa vuoden viimeisen neljänneksen aikana, jolloin kaikesta D-Fencen asiakkaille tulleesta liikenteestä 87,1 prosenttia oli roskapostia.
Kalevi Nikulainen
15.1.2008 18:23
Kommentit 0

Koko vuoden aikana sähköpostiliikenteestä roskapostia oli 77,3 prosenttia (79,1 %, 2006), ilmenee D-Fencen tilastoista.

D-Fencen Juha Oravalan mukaan roskapostin määrän kasvu on ollut ajoittain verrattain rajua. Roskapostia lähetetään USA:n lisäksi erittäin runsaasti Kiinasta, Paraguaysta ja Panamasta. Joulukuussa 2007 suurimpien roskapostin lähettäjämaiden listalle kipusivat myös Turkki ja Equador.

- Roskapostin lähettäminen tulee kaiken aikaa halvemmaksi ja toiminnan järjestäytymisen myötä myös roskapostittajien voitot ovat kasvaneet.

Vuoden 2007 aikana ilmaantuneista pdf-spammeista on Oravalan mukaan toistaiseksi päästy eroon.

- Loppuvuoden aikana puhuttaneet uudet kolmiulotteiset kuvaspammit eivät ole päässeet D-Fencen asiakkaille asti eli niiden torjumisessa olemme onnistuneet erittäin hyvin. Roskapostittajat yrittävät ohittaa roskapostintorjuntaa lähettämällä postia suoraan asiakkaan palvelimelle. Tämä ongelman voimme kuitenkin teknisesti ratkaista, Oravala toteaa.

Jo vuosia vallinnut suuntaus jatkuu tulevaisuudessa eli roskaa on vuosi vuodelta haastavampi torjua. Haittaliikenteen määrä tulee kasvamaan entisestään sähköpostin käytön kasvun myötä.

Vuoden 2007 yleisin haittaohjelma oli Mydoom.M.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

ITunesin yhteisöpalvelu täyttyi heti roskapostista

Apple

Applen iTunes-ohjelmansa yhteyteen perustama Ping-verkkoyhteisö joutui roskapostihyökkäykseen jo vuorokausi julkaisunsa jälkeen.

Google väisti Steve Jobsin survaisun

Perttu Pitkänen

Applen Steve Jobs epäili Googlen liioitelleen Android-puhelinten aktivointimäärää. Google vakuutti Fortune-lehdelle, että jos luvuissa on jotain vikaa, niin sitten ne ovat alakanttiin.

Uusi mobiili-Windows valmistui

Microsoft

Microsoft sai valmiiksi mobiilikäyttöjärjestelmä Windows Phone 7:n ja lähetti sen eteenpäin valmistajille.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863