Joulun jälkeen henkilökohtainen tieto kierrätykseen

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Joulun jälkeen henkilökohtainen tieto kierrätykseen
Yhä useammassa lahjassa on digitaalitekniikkaa ja muistia - ja entisiä menee yhä enemmän kierrätykseen.
Joka kymmenennen suomalaisen henkilökohtaista tietoa lasketaan päätyvän joulusesongin jälkeen kierrätykseen.
Jarmo Lahti
18.12.2007 15:40
Kommentit 8

Joulun lahjapaketeista kuoriutuu tänäkin vuonna roimasti erilaista tietoa tallentavaa elektroniikkaa – tietokoneita, läppäreitä, tulostimia, usb-tikkuja, flash-muistilla varustettuja kameroita, matkapuhelimia, kiintolevyjä.

Vanhat laitteet päätyvät usein tavalla tai toisella kierrätykseen. Lähtevätkö yksityisiksi tarkoitetut tiedot niiden mukana kierrätykseen?

Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumin Kotekin mukaan joulusesonkina Suomessa myydään vähintään puoli miljoonaa erilaista tallentavaa elektroniikkalaitetta. Vanha elektroniikka menee pitkälti uusiokäyttöön. Kotek arvioi, että laitteille tallentuneen tiedon mukana kierrätykseen päätyy vähintään joka kymmenennen suomalaisen identiteetti.

- Kannattaa miettiä, mitä tietoja itse kukin on viimeisen parin kolmen vuoden ajan laitteillaan käsitellyt. Sieltä löytynee pankkitietoja, salasanoja, käyttäjätunnuksia, erilaisia henkilötietoja, työhön liittyviä dokumentteja, asiakastietoja ja muita hyvinkin yksityisiksi tarkoitettuja aineistoja. Toisin sanoen yllättävän paljon sellaista tietoa, jota ei ole syytä päästää vääriin käsiin, tietojen hävittämispalveluja tarjoavan Blancco Oy:n toimitusjohtaja Kim Väisänen antaa esimerkkejä.

Keskivertokuluttaja uskoo poistaneensa tiedot tietokoneeltaan delete-näppäintä painamalla. Tiedot eivät kuitenkaan katoa koneelta minnekään, vaan ovat yhä tallessa ja esiin kaivettavissa. Blanccon Väisäsen mukaan ihmisillä ei ole käsitystä siitä, miten paljon käyttöjärjestelmät lopulta tallentavat dataa käyttäjän sitä tietämättä.

Blancco on maailman johtavia sähköisen tiedonhävityksen ammattilaisia. Yhtiö hävittää tietoa erilaisista tallennusmedioista, kuten tietokoneista, palvelimilta, muistikorteista ja matkapuhelimista. Sen tiedon hävittämisen ja tietokoneiden kierrätyksen ohjelmistotuotteilla on yli seitsemän miljoonaa loppukäyttäjää.

Vuonna 1997 perustetun Blancco Oy Ltd:n pääkonttori sijaitsee Suomessa Joensuussa. Yhtiöllä on yhdeksän kansainvälistä toimipaikkaa ja yhteistyökumppaneita yli 20 maassa ja kaikissa maanosissa.

Lisää Aiheesta
UutinenMuistin hinta on romahtanut vuodessa (18.12.2007 11:49)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Joka kymmenennen suomalaisen henkilökohtaista tietoa lasketaan päätyvän joulusesongin jälkeen kierrätykseen.
ITViikko
Huono 0
Joskus käytettyjen koneiden mukana on tullut julmat määrät hyvin yksityisiä kuvia. Näen aina välillä painajaisia näistä "aviomiehen vaimolleen ottamista kuvista".
Olli V
Huono 0
Mistä ihmiset saavatkin idean edistää tuntemattomille käytetyn ATK-kaman, jolla ei ole enää melkein muuta, kuin käyttöarvoa ja olla tyhjentämättä niitä ensin. Oikein tämänkaltaisille ihmisille IMHO :P
mielenkiintoista
Huono 0
Oliko kyseessä Blancco Oy:n mainostamiseksi tarkoitettu "uutinen"?

Uutisen varsinainen sisältö on kyllä ihan asiaa, jokaisen tulisi olla tiedostaa mitä kaikkea vanhaan, poistoon menevään koneeseen voi jäädä, mutta omituiselta tuntuu tälläinen tietyn yrityksen mainostaminen.
Asian voi jokainen hoitaa netistä ilmaiseksi saatavilla ohjelmistoilla, esimerkiksi Darik's Boot and Nuke:lla.
Germs
Huono 0
Tuo Darik's Boot and Nuke toimii kyllä hienosti koneiden putsaukseen. DBANin käytön mainitseminen myös hiljentää hyvin nopeasti kaupallisia tiedon tuhoamispalveluja kauppaavat myyntitykit.
Tuhooooja
Huono 0
Aina tulee hyvä fiilis kun pääsee kirjottamaan autonuke
autonuke
Huono 0
Jos heittää vanhan tietokoneen kaatopaikalle niin ensi kannattaa porakoneella tehdä pari reikää kiintolevyn lävitse. Kiintolevyn sisältä, löytyy myös aika vahva magneetti, jolla on helppo nollata vanhat levykkeet. Ei muuta kuin askartelemaan. :)
Tuholainen
Huono 0
Ei tämä ole juttu. Tämä on Blanccon mainos.
Paljonko maksettiin?
Jore
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

@450-verkko vaihtaa tekniikkaa ja vetäjää

Lehtikuva

Verkko-operaattori Datame siirtyy @450-verkossa cdma-2000-tekniikkaan. Uusi verkkotekniikka tuo asiakkaille mobiilipuhelut.

Nokia kutsuu lataamaan Bellen

Nokia

Nokia aloitti viimein Belle-käyttöjärjestelmän jakelun joihinkin Symbian-malleihinsa.

Äidit raivostuivat Facebookille imetyskuvista

Ruutukaappaus

Monet äidit ovat käärmeissään Facebookille siitä, että lapsen imettämiskuvia poistetaan palvelusta ja tilejä suljetaan. Naiset osoittavat mieltään järjestämällä imetysprotesteja Facebookin toimistojen ulkopuolella.

 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949