Roskapostittajat nuuskivat urakalla uusia osoitteita

Niko Jylhä
Roskapostittajat nuuskivat urakalla uusia osoitteita
Tietoturvayhtiö Symantec huomasi roskapostin määrän maailman sähköpostiliikenteestä kohonneen 72 prosenttiin marraskuussa. Yhtiön mukaan tämä johtui roskapostittajien ahkerista yrityksistä löytää uusia ja toimivia sähköpostiosoitteita.
Tuomas Linnake
11.12.2007 16:24
Kommentit 11

Spammaajat lähettivät marraskuussa runsaasti tyhjiä viestejä "arvaamiinsa" sähköpostiosoitteisiin, Symantec kertoo blogissaan. Viestit, jotka eivät palautuneet virheellisen osoitteen vuoksi, tulkitaan toimiviksi ja lisätään osoitekirjaan tulevia hyökkäyksiä varten.

Vaikka Bill Gatesin vuoden 2004 ennustus roskapostin nujertamisesta kahdessa vuodessa oli täysin päin honkia, harva odotti roskapostin kasvavan niinkin dramaattisesti kuin nyt on käynyt, Symantec arvioi. Roskapostin määrä on kohonnut 56 prosentista vuonna 2006 kaikkien aikojen huippuunsa 72 prosenttiin kaikesta sähköpostiliikenteestä marraskuussa 2007.

Käytettyjä roskaamiskeinoja ovat esimerkiksi niin sanotut pumppaa ja dumppaa -osakehuijaukset, kun taas esiin ovat puskemassa Pekingin olympialaisilla ratsastavat viestit. Roskapostittaminen tunkee myös uusille alueille, kuten videoihin sekä tekstiviesteihin ja online-peleihin.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle sulki vääriä Gmail-tilejä (10.12.2007 16:01)
UutinenFBI pidätti bottiverkon ylläpitäjiä (30.11.2007 08:21)
UutinenBottiansa lymysi rekrysivustolla (26.11.2007 08:16)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Tietoturvayhtiö Symantec huomasi roskapostin määrän maailman sähköpostiliikenteestä kohonneen 72 prosenttiin marraskuussa. Yhtiön mukaan tämä johtui roskapostittajien ahkerista yrityksistä löytää uusia ja toimivia sähköpostiosoitteita.
ITViikko
Huono 0
Mun sähköpostiin ei ole tullut roskapostia koskaan. Oonko poikkeava?
Jetsu
Huono 0
Greylisting on jees. Säästyy roskapostilta täysin.
Esko Lahti
Huono 0
Ne saatanat sai mun osotteeni tietoonsa...
Roskapostin uusin uhri
Huono 0
Kyllä sen harmalistauksenkin läpi tulee hotmail-spämmit, mutta sitä ei pysäytäkään kuin sisältöpohjainen skannaus. Muu spämmi jääkin SMTP-tasolla pois.
sysop
Huono 0
kyllä Gmail hoitaa kiitettävästi roskapostit omaan kansioon josta ne sitten x-ajan kuluttua poistuvat automaattisesti.

Keskimäärin kuukaudessa tulee 500 roskapostia yhteen osoitteeseen.
JepJep
Huono 0
"kyllä Gmail hoitaa kiitettävästi roskapostit omaan kansioon josta ne sitten x-ajan kuluttua poistuvat automaattisesti."

Ja siinä samalla välillä myös asialliset postit.
.
Huono 0
Mun sähköpostiin ei ole tullut roskapostia koskaan. Oonko poikkeava?

Et. SInulla vain ei ole ystäviä.
Janne
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949