"Maanviljelijän poika linkosi kiintolevyni"

Tämä kiintolevy kävi lumilingossa.
Pohjoismainen tietojenpalauttaja Ibas valmisti listan kuluneen vuoden erikoisista tietojen menetystapauksista, joissa tiedot kuitenkin saatiin lopulta pelastettua. Mukaan mahtuu pestyjä usb-tikkuja ja onnetonta onkireissua, mutta ensimmäisen sijan vei lumilingottu kiintolevy.
Tuomas Linnake
4.12.2007 12:09
Kommentit 19

Tämän vuoden lista perustuu kaikkiin töihin, jotka ovat tulleet maailmanlaajuisen verkoston kautta Kroll Ontrackin käsiteltäväksi. Ibas on Kroll Ontrackin Pohjoismaiden yksikkö. Ibas muistaa mainostaa, että kaikissa tapauksissa tiedot saatiin pelastettua.
 
10. sija – Nainen soitti Kroll Ontrackin asiantuntijoille "puhdistettuaan" usb-tikkunsa tiedot pesukoneessa.

9. sija – Urheilukalastaja pelasi kannettavalla tietokoneellaan odottaessaan kalan käyvän syöttiin. Noustuaan seisomaan veneessä hän menetti tasapainonsa ja putosi yli laidan tietokone käsissään.

8. sija – Häävalokuvaaja oli vahingossa ylikirjoittanut hääseremoniasta otetut kuvat tallentamalla niiden päälle kuvia aivan toisesta tapahtumasta.
 
7. sija – Tiedemies läikytti vahingossa happoa ulkoiselle kiintolevylle.

6. sija – Riita työpaikalla Australiassa johti siihen, että työntekijä heitti usb-tikun työtoveriaan kohti. Tikku hajosi palasiksi.
 
5. sija – Tulipalo tuhosi toimiston irtaimistoa joidenkin cd-levyjen välttyessä liekeiltä. Levyjen päälliset olivat kuitenkin sulaneet levyihin kiinni.

4. sija – Kiintolevyn vinkumiseen kyllästynyt brittitiedemies porasi reiän levyn kanteen ja kaatoi reikään öljyä toivoen äänen kaikkoavan. Näin kävikin…

3. sija –Laskuvarjo ei auennut, minkä vuoksi varjoon kiinnitetty videokamera joutui vapaaseen pudotukseen ja meni pirstaleiksi.

2. sija – Thaimaassa oleva valokuvaaja ruiskutti kiintolevynsä vallanneiden muurahaisten päälle hyönteismyrkkyä tappaen paitsi muurahaiset, myös kiintolevynsä.

1. sija – Lumipyryn vuoksi erään naisen oli vaikea ajaa ylös jyrkkää mäkeä Norjan Østfoldissa. Hän alkoi kävellä kotiin kantaen tietokonetta, ostoskasseja ja urheilukassia. Paikallisen maanviljelijän poika ajoi ohi lumitraktorilla ja kehotti naista panemaan kaikki kassit traktorin kauhaan, sitten hän ajoi eteenpäin ja alkoi puhdistaa tietä lumesta. Yhtäkkiä lumilingosta tuli outoa savua, jonka lähteeksi osoittautuivat naisen tavarat, kannettava tietokone mukaan lukien. Ilmeisesti matkalla ylös mäkeä kaikki tavarat olivat pudonneet suoraan lumilinkoon. Kaikki tavarat lensivät ilmaan, paitsi tietokone, joka oli tarttunut lumilinkoon.

Lisää Aiheesta
UutinenHyppy parvekkeelta tuhosi tietokoneen (15.12.2009 12:57)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Pohjoismainen tietojenpalauttaja Ibas valmisti listan kuluneen vuoden erikoisista tietojen menetystapauksista, joissa tiedot kuitenkin saatiin lopulta pelastettua. Mukaan mahtuu pestyjä usb-tikkuja ja onnetonta onkireissua, mutta ensimmäisen sijan vei lumilingottu kiintolevy.
ITViikko
Huono 0
Osu ja uppos
Frankin kilpailut
Huono 0
Hmmm, Tietokone.fi uutisoi ainakin aamulla, että "Osassa tapauksia tiedot saatiin pelastettua."

Pitää varmaan lukea IBASin alkuperäinen tiedote, jotta todellinen (heidän markkinoinnin kertoma) onnistumissuhde selviää.
Jaffe
Huono 0
Vastaan omaan pohdintaani, että ainakin Ibas.fi:ssä: "kaikissa jäljempänä mainituissa tapauksissa pystyimme palauttamaan näennäisesti kadonneet tiedot."
Jaffe
Huono 0
Kallis pulju. Juuri tuli Ibaksen palveluja käytettyä.

Mutta hyvää jälkeä ne tekee. En ihan heti uskonut että ne tiedostot olisi kiintolevyltä enää pelastuneet.

Kannattaa panostaa varmuuskopioihin mielummin kuin näille mitään kiikuttaa. Nämä ei ole halpoja kavereita. ;) homma on fubar kun on ibakselle soitettava.
Huono 0
Käyttäkää ihmeessä kotimaisia palveluita mutta varmistakaa ennen työn tilaamista ettei kyseinen yritys tarjoa pelkästään ohjelmistopohjaista tietojenpalautusta vaan että heillä on myös riittävästi tietotaitoa kovalevyn mekaaniikkaan ja elektroniikkaan.
Ohjelmallinen palautusyritys voi ikävässä tapauksessa tuhota tiedostot lopullisesti.

Suomessa on ainakin pari kotimaista yritystä joilla on riittävästi tietotaitoa palauttaa tiedostot edullisemmin kuin ibas. Oulusta löytyy ainakin.
Suosikaamme kotimaista!
Huono 0
Kun data on oikeasti arvokasta ja merkittävää liiketoiminnan kannalta niin silloin ostetaan parasta.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.

Mielummin tekee sitten vähän katumusharjoituksia kun makselee laskua ibakselle. ;) Lomakuvat digikamerasta tason jutut erikseen.
Huono 0
Parisen kertaa ollaan kokeiltu tiedonpalautuspalvelua, mutta laihoin tuloksin. Molemmilla kerroilla kovis hajosi kesken käytön päästäen "bling" äänen. Tämän jälkeen kovis lähetettiin esitutkimukseen jossa arvioitiin vian olevan korjattavissa, sieltä ne kovikset lähtivät ilmeisesti ulkomaille labraan. Kummallakin kerralla labrasta sitten tuli palaute, että mitään ei voi palauttaa - luku/kirjoituspää oli vaurioittanut yhden levyn pintaa ja näin kaikesta datasta puuttui osa (dataahan kirjoitetaan usemmalle pinnalle samaan aikaan).

Ihan järkeenkäypä syy, mutta jotenkin pettymys kuitenkin - tiedonpalautusfirmat mielellään mainostavat kuinka data saatiin turvaan vaikka sienipilvipommin räjähdyksen jälkeen. Todellisuudessa ei sitten saada palautettua edes toimistokäytössä hajoavan koviksen dataa.
notsohappy
Huono 0
Helppo saada data talteen, jos vain suojakuori tallenteesta on kärsinyt. Kuoret vain huolellisesti kokonaan pois ja sitten vain kopioimaan.

Päällekirjoitetun tiedon palautus onkin jo kunnon ongelma. Ei onnistukaan jokaiselta naapurin "pojalta".
Olli V
Huono 0
Varmuuskopiointi.. varmuuskopiointi.. varmuuskopiointi.

TimeMachine joka pojalle ja tytölle. Ai niin.. joka pojalle ja tytölle Mäkki.
Voi hyvää päivää
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949