Kasvi: jokapaikan tietotekniikka altistaa uusille uhille

Kasvi: jokapaikan tietotekniikka altistaa uusille uhille
Jyrki Kasvi odotti aloitetta Kimmo Sasilta, mutta sitä ei kuulunut.
Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi jätti tänään aloitteen tietoturvaa koskevan ajankohtaiskeskustelun käymisestä eduskunnassa. Kasvin mielestä aiheeseen on syytä paneutua juuri nyt, sillä olemme siirtymässä tietoyhteiskunnan seuraavaan vaiheeseen, niin sanottuun ubiikkiyhteiskuntaan, jossa esineet ja koneet viestivät langattomasti keskenään sekä säätävät toimintaansa itsenäisesti.
Tuomas Linnake
4.12.2007 15:16
Kommentit 13

"Jokapaikan tietotekniikkana" tunnetun ubiikin tietotekniikan väärinkäyttö voi johtaa nykyistä paljon vakavampiin seurauksiin, toteaa Jyrki Kasvi. Hän heittää lonkalta miedon esimerkin:

- Kantamiemme mobiililaitteiden kautta pystytään urkkimaan vaikkapa meidän liikkeitämme. Entä millainen sotku siitäkin seuraisi, jos joku esimerkiksi laittaisi kaikki eduskunnan kalenterit sekaisin? Kun tietotekniikka on integroitu kaikkeen yhteiskunnassa, niin hyökkäykset voivat kohdistua mihin tahansa järjestelmään.

Jyrki Kasvi muistuttaa, että olemme tekemisissä tietojärjestelmien kanssa, kun käymme kaupassa, maksamme bussimatkan sähköisellä matkalipulla, lainaamme kirjan kirjastoista tai asioimme viranomaisten kanssa täyttämällä nettilomakkeen. Samalla yhteiskunta on tullut hyvin haavoittuvaksi tietoturvan vaarantaville hyökkäyksille, hän arvioi.

- Tietokonevirus oli osasyy USA:n itärannikon syksyllä 2003 pimentäneeseen sähkökatkokseen. Viimeistään Viron viimekeväiset palvelunestohyökkäykset osoittavat, että koko yhteiskunta voidaan saattaa sekasortoon tietojärjestelmien häirinnällä, Kasvi sanoo.
 
Jyrki Kasvi keksii teoreettisen, mutta täysin mahdollisen uhkakuvan naapurista:

- Mitä jos samat tahot, jotka iskivät pronssipatsasjupakan aikaan, päättävätkin manipuloida vaaleja seuraavan kerran, kun Virossa sellaiset pidetään?  Virolaisten kotikoneet ovat se heikko lenkki. Mitä jos Viroon on levitetty troijalainen, joka ei aktivoidu ennen kuin vaalipäivänä, Kasvi teoretisoi.

Kasvin aloitteen yksi syy on se, että hän odotti Kimmo Sasin (kok) tekevän tietoturva-aloitteen eduskunnassa Viron patsaskiistan jälkeen, mutta sellaista ei kuitenkaan keskusteluun saapunut. Britannian suuresti uutisoidun henkilötietohäviön jälkeen Kasvin avustaja selvitti, että Sasi ei ollut aloitetta koskaan jättänyt.

- Ryhdyin sitten heti rustaamaan omaani, koska tämä nyt on hyvin ajankohtainen aihe, Kasvi kertoo.

- Meidän on syytä pohtia muun muassa sitä, miten yhteiskunnan elintärkeät toiminnot on suojattu tietoverkkohyökkäyksiä vastaan. Entä missä määrin tietoturvan parantamisessa tarvitaan teknisiä valvonta- ja suojauskeinoja? Mikä rooli on annettava tietojärjestelmien käyttäjien, eli tavallisten kansalaisten osaamisen lisäämiselle? Ennen kaikkea on tärkeää käydä arvokeskustelua siitä, miten sovittaa yhteen tietoturva ja ihmisten perusoikeudet kuten yksityisyyden suoja, sananvapaus sekä avoin demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä.

Lisää Aiheesta
UutinenUteliaisuus ei oikeuta urkkimaan (25.2.2008 17:24)
UutinenSuomi vajosi yksityisyydensuojassa (30.12.2007 15:19)
UutinenIsovelilaki tekee kaikista epäiltyjä (27.11.2007 17:40)
UutinenTasa-arvoa sähköiseen urkintaan (1.11.2007 08:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi jätti tänään aloitteen tietoturvaa koskevan ajankohtaiskeskustelun käymisestä eduskunnassa. Kasvin mielestä aiheeseen on syytä paneutua juuri nyt, sillä olemme siirtymässä tietoyhteiskunnan seuraavaan vaiheeseen, niin sanottuun ubiikkiyhteiskuntaan, jossa esineet ja koneet viestivät langattomasti keskenään sekä säätävät toimintaansa itsenäisesti.
ITViikko
Huono 0
Jokapaikan tietotekniikkana" tunnetun ubiikin tietotekniikan

Kuullostaa kohta ihan Helsingin Yliopiston ja erään siellä olevan henkilön tekstiltä. Tai pitäisikö jättää sittenkin tuo Helsingin Yliopisto pois, mieluummin niin.
Valmistunut AMK:sta
Huono 0
tekstissä mainittujen asioiden eliminoimiseen. Ne vaan maksaa. Monet julkisen sektorin organisaatiot ja yksityiset yritykset säästävät tässä tietoisesti.

Toinen asia on kapasiteetti. esim. Sisäministeriön Sunin all -in -one -purkin päälle rakennettu webbi-palvelu kaatui alkuunsa tsunami-tiedotuksen alkumetreillä. Onko valtiolla vieläkään aidosti vikasietoista korkean käytettävyyden palvelua vikatilanteisiin?

Esim. Eduskunta.fi näyttää jo sellaiselta palvelulta, että tuon paitsi saisi kyykytettyä, niin tuon saisi myös helposti murrettua.
Tietoturvaa on kyllä saatavilla
Huono 0
kunpa jättäisivät suomen eduskunnan kalenterit rauhaan, nuo pirun 'ubiikki' ajan rikolliset!
nöyrin pyytäjä
Huono 0
Nyt pääministeri ajamaan pakkolakia, jolla koko internetti ja muu hömpötys kielletään tyystin. ei tuu sitten hyäkkäyksiä nii!
Matti
Huono 0
hui ahi eihän tommosesta voi keskustella, kun kansalle jojossa tarjotaan vain viihdettä, se ei rettelöi, eikä häirikköjä yhteiskuntakriitikkoja pääse päästämään sammakoita suustaan ja pelottaa meidän käräytt.. eikun ...

Voi ei tuliko jo möläytettyä ummikkoumiti -tarkkailuverkko?

Ja älkää päästäkö alkoja vaan lakkoon, jopa jotkut muutkin käyvät siellä.

mitäs hihi
Huono 0
niin ubitu - flasback -tarkkailuverkko on sitä varten että alkokävijätkin saadaan yhteen rekisteriin.

Eli siis uusista tekniikoista siis poikii ennaltamäärättyjä/määräytymättömiä sivuvaikutuksia, joiden lieveilmiöt ovat psykedeelisesti ennalta-arvaamattomia. Pieni nkansalainen ei pysty käsittelemään näin vakavaa tietoa eikä sen tarvitse tietääkään siitä mitään. Turhaan vaan hermostuttaa muroja pelkääviä kansalaisia.
pelkkää...
Huono 0
JJ on kyllä alan ihmisenä ihan oikeasti oikeassa, mutta helposti tuontapaisesta aloitteesta saattaa tosiaan syntyä meidän oma pikku echelonimme, vaikka se ei liene JJ:n tarkoitus, koska tietoturvan varjolla yhtä helppoa perustella valvonnan lisäämistä niinkuin on tehty terrorismiuhan varjolla mitä tulee esim teletietojen tallennukseen.

Joka tapauksessa, ei ole tosiaan viisasta kytkeä kaikkia kodin laitteita julkiseen verkkoon, eikä tehdä pc:stä kodin viihdekeskusta tai pitää 3G-puhelimen verkkoyhteyttä auki silloin kun ei oikeasti tarvistse, mikä lienee eräs JJ:n pointeista, ja jokaiseen "ilmaiseen" www-palvelujen rekisteröitymis-lomakkeeseen ei kannata tosiaan laittaa oikeaa sähköpostiosoitettaan, siis sitä virallisten asioiden hoitoon käytettävää, vaan käyttää niitä toisarvoisia ja helposti vaihdettavia ;-)
J-P Laine
Huono 0
Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, tyhmin on tietysti se joka kytkee elintärkeitä toimintoja avoimeen verkkoon, ei ole paljon ylhäällä raksuttanut. Kaikkea ei kannata kokeilla vaikka joku asia onkin mahdollinen. Onhan seinään päin ajaminenkin mahdollista.
cp - testaaja
Huono 0
"- Tietokonevirus oli osasyy USA:n itärannikon syksyllä 2003 pimentäneeseen sähkökatkokseen."

Tämä ei pidä paikkaansa - jälkikäteen suoritettu tutkimus osoitti, ettei viruksella ollut osuutta elokuun 2003 sähkökatkoihin.
Säätäjä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949