Roskapostin koko kasvaa tuhatkertaiseksi

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Roskapostin koko kasvaa tuhatkertaiseksi
Kuva- ja pdf-tiedostot pääsevät roskapostisuodattimien ohi.
Lomalta palaaja saattaa yhä useammin löytää kuvia ja Adobe Readerilla luettavia pdf-tiedostoja sähköpostistaan. Roskatiedostot pääsevät filttereiden ohi, vievät tuhatkertaisesti tilaa ja tukkivat sähköpostin.
Riku Leppänen
26.7.2007 11:02
Kommentit 0

Roskapostin kehittäjät ovat päässeet niskan päälle. Sähköpostiin tarttuu entistä enemmän kuvallista roskaa.

Erityisesti pdf-tiedostot päätyvät sähköpostiin, vaikka käytössä olisi ajantasainen suodatus. Kuviin on usein kirjoitettu mainoslauseita ja ostosuosituksia.

– Suodattimien on paljon vaikeampaa tunnistaa kuvatiedostot ja pdf-tiedostot spämmiksi. Ne vievät lisäksi tuhatkertaisesti tilaa sähköpostissa kuin tekstitiedostot, F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo.

Hyppösen tavoin lienevät useat muut tuhannet suomalaiset saaneet vastaavankaltaista roskapostia, joista reilusti yli 99 prosenttia tulee kansainvälisistä lähteistä ympäri maailmaa.

Roskapostien ja suodattimien kehittäjät kamppailevat jatkuvasti, koska panokset ovat kovat.

– Mitä paremmin roskapostin lähettäjä saa viestinsä läpi luettavaksi, sen paremmin kauppa käy, koska maailmalla ihmiset ostavat roskapostien kaupittelemia tuotteita. Spämmi ei maksa juuri mitään lähettäjälle, joten spämmääjä voi lähettää päivittäin miljoonia roskaposteja käytännössä ilmaiseksi.

Kuvatiedostot ovat tekstitiedostoja hankalampia usealla tavalla. Kuvat eivät voi olla toistensa kaltaisia, koska suodatin tunnistaa useat samanlaiset tiedostot.

Siksi roskapostin kehittäjä tarvitsee tietokonearmeijan tuottamaan erilaisia kuvatiedostoja, joissa sisällön tekstiasetukset vaihtuvat jatkuvasti.

– Usein tämä onnistuu kaappaamalla yksityisten ihmisten tietokoneita avuksi. Suojaamattomat koneet lähettävät tiedostoja sitten automaattisesti ja käyttäjänsä tietämättä eri värisinä ja eri fonttikoolla.

Yrityksissä kuvatiedostot vievät entistä enemmän tilaa työntekijöiden sähköpostissa. Harmia syntyy lisäksi teleoperaattoreille, koska tuhatkertaisesti tilaa vievät roskapostit vaativat liikkuakseen tuhatkertaisesti kaistaleveyttä.

TeliaSoneran asiakkaiden tietoturvasta vastaava päällikkö Arttu Lehmuskallion mukaan roskaposti aiheuttaa korkeintaan parin prosentin osuuden tietoliikennevirroista.

– Puhumme joistakin sadoista gigoista. Suurin osa sähköpostista siirtyy meiltä käyttäjien koneille suoraan, joten roskaposti ei syö meidän levytilaa, Arttu Lehmuskallio kertoo.

Kotikäyttäjille erityisen viheliäitä ovat pdf-tiedostoiksi naamioidut exe-tiedostot. Windows piilottaa tiedoston toisen päätteen, jolloin pdf.exe-tiedosto näkyy liitteenä pdf-tiedostona.

– Exe-päätteiset tiedostot ovat olleet pitkään viruksen perinteinen viruksen levitystapa. Siksi yritykset suojaavat liikenteensä niin, ettei sähköposteihin voi vastaanottaa mitään exe-päätteisiä ohjelmia, Hyppönen selvittää.

Lisää Aiheesta
UutinenSuomi nousi D-Fencen spammilistalle (5.7.2007 14:43)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949