Hyvää syntymäpäivää tietokonevirus!

Hyvää syntymäpäivää tietokonevirus!
Ensimmäinen vapaasti levinnyt tietokonevirus juhlii tänä vuonna merkkipäiviään.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta maailman ensimmäisestä tietokoneviruksesta, kertoo SecurityFocus-verkkosivu. Elk Cloner -niminen virus toimi Apple II -tietokoneella.
Aleksi Moisio
13.7.2007 11:41
Kommentit 0

Maailman ensimmäisen tietokoneviruksen historia sai alkunsa tiettävästi 1981, kun yläasteikäinen Richard Skrenta sai joululahjaksi Apple II -tietokoneen.

SecurityFocus-verkkosivun haastattelema Skrenta kertoo, että hän teki erilaisia piloja ystäviensä kustannuksella. Kun Skrenta kopioi ystävälleen tietokonepelin, hän saattoi ajastaa sen itsetuhoutumismekanismilla, joka esti pelaamisen tietyn ajanjakson jälkeen.

Skrentan pilailu johti siihen, että hänen ystävänsä eivät halunneet päästää häntä tietokoneidensa läheisyyteen. Siksi Skrentan täytyi kirjoittaa ohjelma, jolla hän pääsi soluttautumaan koneilla. Vuonna 1982 syntyi maailman ensimmäiseksi virukseksi väitetty Elk Cloner.

– Sain idean, että ohjelma voisi jäädä piiloon koulun Apple II -koneelle. Jos seuraava käyttäjä ei käynnistäisi konetta uudestaan omalla levykkeellään, tekemäni koodi koskettaisi hänen tiedostojaan, Skrenta muistelee.

Elk Cloner ei aiheuttanut suurta tuhoa. Joka 50. käynnistyskerralla se kuitenkin näytti käyttäjälle Skrentan laatiman runon:

Elk Cloner:  The program with a personality
   It will get on all your disks
    It will infiltrate your chips
      Yes it's Cloner!
  It will stick to you like glue
    It will modify RAM too
      Send in the Cloner!
Tietokonevirusten historian tarkkaa alkamisajankohtaa on kuitenkin vaikea määrittää. Virusten kulttuurihistoriaa tutkineen filosofian tohtori Jussi Parikan väitöskirjan mukaan tietokonevirusten syntyhistoria voidaan jäljittää jo 1970-luvulle.

Lisää Aiheesta
Uutinen"Olisipa se ollut Ferrari-virus" (11.7.2007 13:49)
UutinenMelissa-epäilty oikeuden edessä (10.4.1999 03:00)
UutinenWindows NT:ssä vakava virus (22.12.1998 09:56)
UutinenCIH-virus levisi pelidemossa (28.8.1998 15:28)
UutinenEnsimmäinen Java-virus löytynyt (24.8.1998 08:36)
UutinenBack Orificen salat julki (11.8.1998 10:06)
UutinenUuden sukupolven makrovirus (23.6.1998 15:12)
UutinenMakroviruksia jo yli tuhat (8.6.1997 14:43)
UutinenMS Mail -makrovirus löydetty (22.2.1997 20:01)
UutinenEnsimmäinen Linux-virus löydetty (8.2.1997 13:29)
UutinenVirus Microsoftin CD-levyll (27.11.1996 11:38)
UutinenLaroux - ensimm?inen Excel-virus (2.8.1996 09:35)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokia TV tulee tänään

AFP

Matkapuhelinvalmistaja Nokia tuo tänään perjantaina ladattavaksi Lumia-malleihin videosovelluksen, jolla voi katsoa suomalaisten televisiokanavien netti-tv-palveluja.

Pirate Bayn käyttö onnistuu taas Elisalla

Ilmiantosivusto Pirate Bay on ottanut käyttöönsä uuden ip-osoitteen, jonka avulla sivujen käyttö onnistuu laillisesti Elisa-leirissä, kertoo verkkosivusto Digilelut.

Nokian valitsema Windows Phone menetti markkinaosuutta

REUTERS/Paul Hackett

Googlen Android ja Applen iOS -käyttöjärjestelmät hallitsevat 82 prosenttia älypuhelinmarkkinoita, laskee IDC. Windows Phone -käyttöjärjestelmä menetti markkinaosuutta, vaikka puhelinten myyntimäärä nousi.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949